Ammatillissa oppilaitoksessa pitää voida rakentaa tulevaisuutta turvallisesti

02.10.2019

Vierailin syyskuussa Savon ammattiopistossa Kuopiossa. Huomioni kiinnittyi erityisesti kolmeen asiaan. Ammattiopisto kehittää rohkeasti toimintaansa ja tekee lähivuosina kymmenien miljoonien erojen investoinnit oppimisympäristöihin. Kestävä kehitys on otettu tärkeäksi strategiseksi painopisteeksi, joka näkyy kaikessa toiminnassa. 

Kolmas asia oli opiskelijoista välittäminen. Tämä ilmeni monin tavoin. Tunnelma vierailukohteissa oli välitön. Opiskelijat selvästi nauttivat opinnoistaan ja keskusteluista, henkilöstön suhtautuminen työhönsä oli innostunutta sekä omaa työtään ja opiskelijoita kunnioittavaa. Vaikka monista tiloista luovutaan tai ne ovat väliaikaisia, siisteys ja järjestys oli silmiinpistävää.

Erityistä huomiota saavat nuoret, joiden elämäntilanne on vaikea. Heille oppilaitoksessa on oma tilansa, jossa nuori saa rauhassa koota elämänsä särkyneitä palasia. Monet kärsivät ahdistuksesta, koulupelosta tai eivät tunnu löytävän järjestystä elämäänsä. Näille nuorille annetaan aikaa ja läsnäoloa. Välillä rakennetaan vaikka linnunpönttöjä, jollaisen minäkin sain kotiin viemisiksi. 

Nuoren päätyminen väkivallantekoon on traagista koko yhteiskunnalle. Jaamme surun ja toivomme jaksamista kaikille uhreille ja heidän omaisilleen sekä Savon ammattisopiston opiskelijoille ja henkilöstölle.

Ammatillisen oppilaitoksen pitää olla paikka, joka rakentaa tulevaisuutta ja tarjoaa myös turvasataman. Nämä tapahtumat eivät saa murtaa tätä tavoitetta. 

Kun ensi keväänä ripustan saamani linnunpöntön, ajattelen nuoria, joilla on oikeus rakentaa turvallisesti tulevaisuuttaan koulutuksen avulla. Uskon myös, että pesästä lähtee kesällä lentoon uusi poikue. 

Kirjoittaja

Veli-Matti Lamppu
Toimitusjohtaja, AMKE ry / AMKE Oy

Lamppu Veli-Matti