Ammatillisen koulutuksen on ennakoitava muutoksia

15.09.2021

Nyt on minun työelämässä toimimisen tilinpäätöksen aika! Olen juuri siirtynyt ”kolmanteen” eli ”sitkun”-ikään eli eläkkeelle.

Suomen ammatillinen koulutus on jo 104-vuotias! Tulin ammatillisen koulutuksen pariin 36 vuotta sitten ja tästä ajasta olen toiminut Seinäjoella 33 vuotta: opettajana, opinto-ohjaajana, perustutkintovastaavana, nuorisoasteen koulutuskokeilun koordinaattorina, toisen asteen koulutuksen johtajana, rehtorina ja kuntayhtymän johtajana. 

Tulin aikoinaan ammatillisen koulutukseen töihin 1980-luvulla. Silloin elettiin keskiasteen uudistuksen aikaa ja yksi keskeinen kehittämisen tavoite oli opetussuunnitelmien yhteismitallisuus ja ammatillisen väylän suuntaaminen myös jatko-opintoihin. 2000-luvulle tultaessa työssäoppiminen ja osaamisen näytöt olivat keskeistä ja sen myötä työelämäyhteistyö vahvistui. Kansainvälisyyden vahvistuminen myös ammatillisessa koulutuksessa toi paljon uusia toimintamalleja.

2010-luvulla ammatillisen koulutuksen reformi uudisti tutkintorakenteita, kehitti aiemman opitun tunnistamista ja tunnustamista. Aikuiskoulutuksen ja nuorten koulutuksen toimintamallit yhdistettiin, mutta yksilölliset opinto-ohjelmat ja osaamisperusteisuus nousivat keskeisiksi.

2020-luku on tuonut ja tuo edelleen mittavia uudistuksia; oppivelvollisuusiän nousu ja maksuttomuus ovat asioita, joiden toimeenpano on käynnistynyt, mutta niitä joudutaan vielä pitkään soveltamaan käytäntöön.

Seuraavassa ajatuksiani suunnasta, johon näkisin ammatillinen koulutuksen seuraavilla vuosikymmenillä suuntaavan.

Elämään tarvitaan sekä juuret että siivet, mutta menneisyyteen takertumisesta ei ole apua!

Työmarkkinoiden rakennemuutos etenee, mutta ammatillisen koulutuksen on mahdollista sopeutua siihen, kun koulutusta suunnitellaan ja toteutetaan työelämälähtöisesti. Globalisaation, digitalisaation ja automaation myötä tapahtuu luontevaakin työn murrosta myös koulutuksen toteuttajien toimintamalleissa. Uskon, että hyvällä ennakoinnilla, muutossignaalien havainnoinnilla ja toiminnan aktiivisella toteutuksella menestytään niin kansallisessa kuin globaalissakin kilpailussa. Yhteistyön vahvistaminen edelleen sekä lukioiden että ammattikorkeakoulujen kanssa on välttämätöntä, jotta lahjakkuuksia ei hukata. 

Maailma on nyt vahvassa liikkeessä ja muutostahdin kiihtyessä verkostojen merkitys korostuu. Sekin edellyttää kokeilukulttuurin vahvistumista, jatkuvaa kehittävää vuoropuhelua ja myös poisoppimista jostain aiemmasta, koska kaikkea uutta ei voi rakentaa vanhan päälle. Toimintaympäristöjen muutos tullee aiheuttamaan myös alueellista erilaistumista ja siihen tulee ammatillisen koulutuksen reagoida ennakoiden ja alueellisen kehittäjän roolissa. Aina on meneillään ja läsnä jotain tärkeää, ja se tulee oppia havainnoimaan. Osaajapula edellyttää koulutuksessa sekä lyhyen että pitkän aikavälin suunnittelua ja ennakointia. Tutkinnon ohella tarvitaan jatkuvaa osaamisen päivitystä ja sopeutumista muutoksiin.

Suomen ammatillisen koulutuksen toimijat ovat kuitenkin niin vahvoja asiantuntijaorganisaatioita, että nämä kaikki varmasti onnistuvat ja tulevat muutokset nähdään mahdollisuuksina, jos ja kun ne tehdään vahvassa yhteistyössä työelämän kanssa.

Omaan tulevaan aikaani tulee kuulumaan paljon ulkoilua ja syksyn värien ja luonnon ihmettelyä, fyysisiä ponnistuksia mm. pienten rakentamisten myötä, matkustamista ja vieraiden kielten opiskelua. Uuden tutkinnonkin jo suoritin, nimittäin metsästäjätutkinnon ja ampumakokeen. Metsästäminen ei ole suinkaan ykkösasia, vaan tämän avulla ennen kaikkea opettelin lajien tuntemusta ja onnistuin!!!  
Elämääni kuuluvat myös poikani lapset, joiden kasvamista ennätän nyt paremmin seurata.

Toivotan teille kaikille ammatillisen koulutuksen parissa toimiville oikein virkistävää ja yhteistyörikasta työelämää ja myös voimia ja jaksamista nyt menossa oleviin ja tuleviin haasteisiin!  Lämmin kiitos jopa vuosikymmenten yhteistyöstä. Kiitos myös ihanista sanoista ja muistamisista siirtyessäni nyt uuteen elämän vaiheeseen. 

Oma työelämän toimintaperiaatteeni on ollut ”asiat järjestyy” ja sitä jatkan edelleen ja positiivisesti ”katse tulevaan”!

Kirjoittaja

Reija Lepola
ammattikasvatusneuvos, evp. kuntayhtymän johtaja, rehtori, Sedu

Lepola Reija

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi