Ammatillinen koulutus heijastaa hyvää

03.05.2022


Ammatillisella koulutuksella on merkittävä tehtävä toimia alueellisena kehittäjänä. Se edistää omilla palveluillaan alueen osaamistason nostamista, hyvinvointia, yritysten kilpailukykyä sekä osaavan työvoiman saatavuutta. 

Aluekehittäjän rooli ei ole itsestäänselvyys, vaan se edellyttää koulutuksen järjestäjältä aktiivisuutta, yhteistyökykyä sekä asiantuntijuutta – ja näinä nopeasti muuttuvina aikoina myös herkkyyttä ennakoida muuttuvaa toimintaympäristöä. Esimerkiksi työmarkkinoiden nopeat vaihtelut koronavuosina on asettanut haasteen koulutuksen järjestäjien ennakoinnille.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät tekevät monipuolista yhteistyötä alueensa työnantajien kanssa. Yhteistyö on muuttunut parhaimmillaan molempia hyödyttäväksi kumppanuudeksi. Koulutuksen järjestäjille välittyy yhteistyön kautta hyvä kokonaiskuva alueen työpaikkojen näkymistä ja trendeistä.  

Viime aikoina on korostunut yhteistyö osaavan työvoiman saamiseksi. Havaittava muutos on se, että useat työnantajat ovat tunnistaneet ammatillisen koulutuksen tärkeäksi yhteistyötahoksi rekrytoinneissa. Erilaisia yhteistyö- ja koulutusmalleja on kehitetty joustavasti työnantajien rekrytointitilanteisiin. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita oppisopimuskoulutus, jonka avulla voidaan rekrytoida työvoimaa vaikka sesonkiaikoina. 

Tällä hetkellä on menossa suuria valtakunnallisia ja alueellisia uudistuksia, joiden onnistumisessa tarvitaan myös ammatillisen koulutuksen palveluja, esimerkiksi hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen ja te-palvelujen siirtymisen kunnille. 

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat myös aktiivisia hanketoimijoita. Hankkeita toteutetaan laajoissa yhteistyöverkostoissa ja niiden tulokset tukevat alueellista kehittämistä. Uuden EU-ohjelmakauden 2021-2027 avulla saadaan paljon uusia hankkeita alueille.

Ammatillinen koulutus on monessa mukana ja se heijastaa laajasti toiminta-alueelleen hyvää. Kannustan kaikkia sidosryhmiä laajaan yhteistyöhön ammatillisen koulutuksen toimijoiden kanssa. Yhdessä olemme enemmän!

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän johtaja, rehtori, AMKE ry:n hallituksen jäsen Pasi Artikainen työn ulkopuolella: Pelaan tennistä, padelia, juoksen ja penkkiurheilen.

Kirjoittaja

Pasi Artikainen
kuntayhtymän johtaja, rehtori, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu

Artikainen Pasi