Ammatillinen koulutus ei ole sivupolku, vaan suunnannäyttäjä – korkeakoulujen on aika ottaa mallia

05.12.2025

Kun nuori seisoo Savon ammattiopiston kampuksen ovella, kuinka moni meistä ajattelee, että hän voi olla tuleva tohtori, tutkija tai startup-innovaattori? Lukion aloittavan kohdalla tuo ajatus syntyy helpommin – ei siksi, että nuori olisi lahjakkaampi, vaan koska yhteinen mielikuvamme koulutusjärjestelmästä ohjaa ajatteluamme. Lukio nähdään luonnollisena jatkumona kohti korkeakoulua, mutta ammatillinen koulutus edelleen ”sivupolkuna”, vaikka todellisuudessa se voisi olla yksi tärkeimmistä väylistämme kohti korkeampaa osaamista.

Tämä ajattelumalli on ongelma, kun samaan aikaan tavoittelemme, että puolet ikäluokasta suorittaisi korkeakoulututkinnon. Se ei onnistu, jos katsomme järjestelmää vain lukion näkökulmasta. Meidän on tarkasteltava koulutusta kokonaisuutena: perusopetuksen jälkeen tulee kaksi tasa-arvoista väylää – ammatillinen ja lukiokoulutus – joiden molempien tulisi avata ovia korkeakouluihin, työelämään ja elinikäiseen oppimiseen.

Ammatillista koulutusta on jo uudistettu rohkeasti ja rakenteellisesti. Samalla korkeakoulupuolella moni asia on periytynyt sellaisesta ajasta, jolloin maailma ja työnkuvat olivat aivan toisenlaisia. Olisiko korkeakoulujen aika ottaa mallia ammatillisesta koulutuksesta? 

Arjessa huippuosaaminen syntyy yhdistämällä erilaisia taitoja: ammatillista käytännön osaamista ja korkeakoulun antamaa teoreettista ymmärrystä. Ammattiosaaja saattaa tarvita teoreettisen kultajyvän korkeakoulusta, kun taas maisteri saattaa tarvita ammatillista osaamista tehdäkseen maailmanluokan tuotteita. Siksi tuntuukin ristiriitaiselta, että koulutusjärjestelmä ei tue näiden osaamisten kohtaamista yhtä luontevasti.

Ammatillinen koulutus tuottaa osaajia, joita Suomi tarvitsee – mutta sen jatkopolut korkeakouluun eivät ole selkeitä

Ammatilliseen koulutukseen hakeutuu monenlaisia lahjakkuuksia. Osa on käsillään loistavia tekijöitä, osa teknisesti suuntautuneita ja osa nuoria, jotka haluavat oppia tekemällä. Heitä yhdistää se, että he haluavat oppia ja kehittyä valitsemallaan alalla.

Silti heidän tiensä korkeakouluihin on usein vaikeampi kuin lukiotaustaisten. Valintakriteerit ja akateemisten taitojen odotukset on suunniteltu lukiotaustaisia hakijoita varten. Puhutaan esimerkiksi ammatilliselta puolelta tulevien puutteellisista akateemisista valmiuksista. Samalla unohdamme, että lukiosta tulevat tarvitsevat usein käytännön osaamista – mutta tästä heidän ”puutteestaan” emme juuri koskaan käy keskustelua.

On kuin katsoisimme järjestelmää yhdestä kulmasta, jolloin toinen näkymä jää automaattisesti varjoon. Ammatillinen koulutus ei ole varavaihtoehto, vaan kriittinen osa Suomen osaamista. Meidän täytyy kirkastaa ajatus kahdesta tasavertaisesta väylästä korkeakouluun. Tarvitsemme korkeakoulujen valintajärjestelmään käytäntöjä, jotka tukevat koko toista astetta – ei vain yhtä kaistaa.

• Kehitetään aidosti toimivia väyliä ammatillisesta korkeakouluihin. Valintaprosessit tunnistavat käytännön osaamisen, ei vain teoriaan perustuvia suorituksia.
• Rakennetaan korkeakoulujen alkuun ”vastaanottomalli” aloittaville opiskelijoille. Ammatillisesta koulusta tuleville tarjotaan akateemisiin taitoihin liittyvä vahvistuspaketti, ja lukiotaustaisille tarjotaan enemmän käytännön sisältöjä.
• Laajennetaan yhteistyötä jo toisella asteella. Yliopistoilla on laajat sopimukset lukioiden kanssa, mutta ammatillisten oppilaitosten kanssa yhteistyö on yhä ohutta. Olisiko viimein aika tasata pelikenttää?
   

Korkeakoulut, ottakaa mallia kehitykseen ammatillisesta koulutuksesta 

Korkeakoulujen kehittämisestä puhuttaessa katse kääntyy usein ulkomaille, ranking-listoihin tai tutkimusrahoitukseen. Samalla unohdamme, että Suomen koulutusjärjestelmän ketterin ja rohkein uudistaja on aivan vieressä: ammatillinen koulutus, jossa on tehty viime vuosina uudistuksia, jotka ovat tuottaneet aitoja tuloksia. Mikseivät korkeakoulut hyödynnä samoja oppeja? 

Ensimmäinen oppi liittyy työelämäyhteyksiin. Korkeakoulut voivat lujittaa työelämäyhteyttään ja lisätä opiskelijoidensa työssäoppimista merkittävästi. Ammatillisessa koulutuksessa työssäoppiminen on integroitu osaksi tutkintoa tavalla, joka on tuonut tuloksia sekä opiskelijoille että työnantajille. Miksi korkeakouluoppinen on pitkälti luentosalien ja tenttien varassa? Pienikin lisäys käytännön oppimiseen vahvistaisi korkeakouluopiskelijoiden osaamista ja työelämävalmiuksia.

Toinen oppi löytyy rahoitusmallista. Ammatillisella toisella asteella rahoitus kytketään tuloksiin: työllistymiseen, palautteeseen ja keskeyttämisiin. Vastaava logiikka tekisi hyvää myös korkeakouluille. Miksei rahoituksessa tarkasteltaisi selkeämmin valmistuneiden työllistymistä tai siirtymistä jatko-opintoihin? Miksei keskeyttämisille asetettaisi vähentämistavoitteita, joiden laiminlyönti näkyy rahoituksessa? Työelämäpalautteen kerääminen voisi olla yhtä lailla pakollista ja osa tulosneuvotteluja. Epäreiluako? Näin me ammatillisella puolella toimimme – ja tulokset näkyvät.

Kolmas oppi koskee kansainvälisten opiskelijoiden sitouttamista Suomeen. Usein puhutaan siitä, että opiskelijat lähtevät valmistumisen jälkeen kotimaihinsa. Miksi korkeakoulut eivät tartu tähän ongelmaan kunnolla? Ammatillisen koulutuksen järjestämät maahanmuuttajien kotouttamiskoulutukset tarjoavat hyvän mallin – osaaminen on vahvaa ja tulokset näkyvät. Korkeakoulujen vastaavat toimet eivät ainakaan julkisessa keskustelussa näyttäydy yhtä vahvoina.

Suomi tarvitsee samassa orkesterissa soittavan koulutusjärjestelmän

Suomen koulutusjärjestelmää ei voi kehittää vain yhtä väylää katsomalla. Sen sijaan että pohdimme, onko lukio vai ammatillinen ”paras” valinta, meidän täytyy keskittyä siihen, miten molemmista rakennetaan yhdenvertaiset väylät kohti tulevaisuuden osaamista.

Mutta yhtä tärkeää on nähdä, että korkeakoulujen kehittäminen ei voi rajoittua valintaprosessien hiomiseen. Korkeakoulujen itsensä on uudistuttava – työelämäläheisyydessä, rahoitusmalleissa ja opiskelijoiden Suomeen sitouttamisessa – samalla rohkeudella ja ketteryydellä, joka on viime vuosina vienyt ammatillista koulutusta eteenpäin.

Jos korkeakoulut ottavat oppia ammatillisesta koulutuksesta eikä toisen asteen väyliä aseteta arvojärjestykseen, voimme rakentaa järjestelmän, jossa erilaiset taidot kohtaavat luontevasti ja jossa jokaisella on mahdollisuus kasvaa osaajaksi omilla vahvuuksillaan. Se on paitsi oikeudenmukaista myös välttämätöntä Suomen tulevaisuuden osaamisen ja kilpailukyvyn kannalta.

Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve työn ulkopuolella: Harrastuksina monipuolinen liikunta, rautatiet, tanssi ja fiiliksen mukainen touhuaminen

Takaisin