Aika syvempien digiaskelien

29.05.2018

Ammatillinen koulutus on suuressa muutoksessa ja se lisää edelleen tarvetta kehittää monipuolista osaamista. Tässä digitaalisuus on tärkeässä roolissa, sillä se vaikuttaa vahvasti muuttuvien ammattien ja ammatillisen koulutuksen kehittämiseen.

Viime vuonna julkistetun nykytilan selvityksen perusteella saatiin suuntaa antava kuva ammatillisten opettajien ja ohjaajien tämän hetken digiosaamisesta. Digitalisaatiota tukevat peruslaitteet, kuten kannattava tietokone, älypuhelin ja kamera ovat kaikkien saatavilla. Sen sijaan uudemman teknologian osalta tilanne ei ole yhtä hyvä. Esimerkiksi 360-kamera samoin kuin 3D-tulostin on saatavilla joka viidennellä vastaajalla. Myös simulaatiotekniikkaan pääsee käsiksi yhtä moni, mutta tarvetta sille olisi enemmänkin. Valtaosa vastaajista kertoi myös, että esimerkiksi älyvaatteille ei vielä ole käyttöä opetuksessa.

Virtuaaliteknologiaa ammatillisessa koulutuksessa on siis käytössä tai saatavilla vain vähän. Mobiilisovellusten osalta voidaan todeta, että käyttöönotto riippuu paljon opettajasta ja siitä, miten mobiilisti hän toimii opiskelijoiden kanssa. 

Toivon, että selvityksen tulokset otetaan paremmin huomioon suunniteltaessa osaamisen kehittämisen tapoja ja mahdollisuuksia työssä oleville opettajille. Ajattelen, että tulokset auttavat myös suuntaamaan opettajien täydennyskoulutusta tarkemmin sekä kehittämään oppilaitosten toimintaa. Selvitys tuottaa tärkeää tietoa ammatilliseen opettajankoulutukseen, jota omalta osaltani pyrin edistämään perusopetuksessamme HAMK Ammatillisessa opettajakorkeakoululla. Muuttuva työ, koulutus ja toimintatapamme haastavat astumaan digitaalisaation kehittämisessä askeleen syvemmälle. Mikä on sinun seuraava askeleesi digiosaamisen äärellä?
 

Digiope-selvityksen tilasi ja rahoitti Opetushallitus. Selvityksestä vastasi HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu ja siihen osallistui yli tuhat ammatillista opettajaa ja ohjaajaa ympäri Suomea. Lisätietoja osoitteesta: http://bit.ly/HAMK_digiopeselvitys

Kirjoittaja

Sanna Ruhalahti
lehtori, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Ruhalahti Sanna