Yhteishaku alkaa – kohtaavatko aloituspaikat ja hakijat?

23.02.2016

Nuorten ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku alkoi tiistaina 23.2. Koulutuksiin voi hakea 15.3. saakka. Koko maassa on yhteensä tarjolla noin 82 900 aloituspaikkaa ja näistä 45 400 ammatillisessa koulutuksessa. Viime vuoden keväällä ammatillisessa koulutuksessa paikkoja oli tarjolla 47 000 opiskelijalle.

Opetushallitus kommentoi yhteishaun alkamista toteamalla, että haettavat paikat ja hakijat eivät kohtaa. AMKE ry:n toimitusjohtaja Petri Lempinen selittää kohtaanto-ongelmaa sillä, että opetusministeriön tapa jakaa aloituspaikkoja ei toimi käytännössä:

- Esimerkiksi Uudellamaalla haettavia paikkoja on hakijoita vähemmän.

Eniten aloituspaikkoja on tänä vuonna tarjolla sosiaali- ja terveysalalla sekä liiketalouden ja kaupan alalla. Viime vuoden suosituimmat opiskelualat olivat sosiaali- ja terveysala 7 500 hakijalla, ajoneuvo- ja kuljetustekniikka sekä liiketalous ja kauppa kumpikin 5 000 hakijalla ja arkkitehtuuri ja rakentaminen 3 700 hakijalla.

Yhteishaun jälkeen ammatilliseen koulutukseen järjestetään vielä lisähaku, jossa täytetään yhteishaussa täyttämättä jääneet paikat. Näiden lisäksi koulutukseen voi hakeutua ympäri vuoden erillishaussa, mikäli tutkinnoissa on paikkoja vapaana.