Yhdessä viestien ammattiosaaminen näkyväksi

19.09.2022

AMKEn verkostot ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK järjestivät yhdessä verkkotilaisuuden, jonka keskeisenä teemana oli ammatillisen koulutuksen ja ammattiosaamisen merkityksen ja arvostuksen edistäminen ja erityisesti viestinnän tärkeys osana sitä sekä eri tahojen yhteistyö viestinnän toteuttamisessa. Osallistuijia linjoilla oli 122 henkilöä.

Ylpeitä työstään

Duunarit –hankkeen tutkimustuloksia kuulijoille esitteli tutkija Tuija Koivunen Tampereen yliopistosta.

Tutkimustuloksista selviää, että suuri osa ammattiosaajista kokee ammattiylpeyttä. Teollisuudessa 62 prosenttia ja kiinteistöpalveluissa jopa 68 prosenttia on melko tai erittäin ylpeitä työstään.

- Ammattilaiset kokevat ylpeyttä työstsään onnistumisesta, omasta ammattitaidostaan ja osaamisestaan sekä hyvästä työn jäljestä. Lisäksi ylpeyden lähteitä ovat auttaminen ja työstään selviytyminen, Koivunen sanoo.

Tutkimustulosten mukaan työntekijät kokevat saavansa kiitosta vain vähän.

- Tämä on erittäin hämmentävää, sillä kiitoksen merkitys on valtava ja sen antaminen on helppoa, Koivunen sanoo.

Johto ja viestintä – ei toista ilman toista

Viestintä ja vastuullisuus -alueen johtaja Katri Viippola Varmasta käsitteli puheenvuorossaan viestinnän merkitystä, joka on korostunut entisestään sekä johtajien että asiantuntijoiden rooleissa.

- Tässä ajassa meistä jokainen media. Kuka vain voi alkaa jonkun teeman asiantuntijaksi ja oman ammatti-identiteetin rakentamisessa on huimat mahdollisuudet.

Johto ja viestintä ovat siltojenrakentajia organisaation osien välillä.

- Johto ei voi ajatella, että ”minä vain johdan”, eikä viestintä voi ajatella että ”minä teen vain viestintää”.
Viippolan mukaan substanssiosaaminen on toki edelleen tärkeää, mutta työelämän muutoksessa metataidot ovat nousseet entistä suurempaan keskiöön.

- Rohkeus, uteliaisuus, näkemyksellisyys, verkostoituminen, neuvottelutaidot, vaikuttaminen, joustavuus. Riippumatta siitä, minkälaista työtä teemme, ovat nämä taidot avainasemassa jokaisen meidän arjessamme.

Tuloksellista viestintää yhteistyössä

Yhteistyön merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa tuloksellisen viestinnän aikaansaamiseksi. Webinaarissa kuultiin esimerkkejä yhteistyöstä ammatillisen koulutuksen kentältä eri näkökulmista katsottuna.

Oppilaitoksen ja sidosryhmien yhteistyöstä kuultiin Omnian kuntayhtymän johtaja Tuula Antolan ja Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Saija Äikäksen dialogissa. Ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyö on avainasemassa osaajapulan ratkaisujen etsimisessä. 

Vuotuinen Taitaja -kilpailu on yksi upea mahdollisuus herättää suuren yleisön kiinnostus ammatilliseen koulutukseen.

- Lämpimästi tervetuloa Espooseen ensi vuonna. Taitajissa saa hyvän näkymän siitä, mikä on kunkin alan huippuosaamista. Myös ammattiosaamisen tulevaisuuteen pääsee kurkkaamaan, sillä esimerkiksi dronelennätys tulee olemaan yksi näytöslajeista, Antola kertoi.

Johdon ja viestinnän yhteistyötä puheenvuorossaan käsittelivät johtava rehtori Maria Taipale sekä markkinointikoordinaattori Marjo Rinne, Rasekosta. Saumaton yhteistyö, nopea reagointi ja selkeät roolit edesauttavat sujuvan viestinnän toteuttamista Rasekossa.

- Rasekossa viestintään kuuluu kaikki toiminnot asiakaspalvelusta lehti-ilmoituksiin. Pyrimme viestinnässä kotikutoisuuteen ja arkisuuteen, jotta meitä on helppo lähestyä, Rinne sanoo.

Maria Taipaleen mukaan Rasekossa viestintä ei ole tukitoiminto, vaan strategisen työn keskiössä mukana. 

- Viestintä lähtee opiskelijoiden henkilöstön ja sidosryhmien tarpeesta. 

Sen lisäksi että haluamme tuoda Rasekon onnistumisia esille, haluamme myös yhdessä valtakunnallisesti ammatillisen osaamisen ilosanomaa ja onnistumisia esille, Taipale sanoi.

Viestinnän ja opiskelijoiden yhteistyöstä kuultiin esimerkki Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. 

- Opiskelijat ovat meillä keskiössä, kertoivat viestintä- ja markkinointipäällikkö Outi Kemppainen ja opiskelija Jerry Laiho.

SEAMKissa opiskelijat voivat olla missä vaan mukana. Harjoittelijoina, viestinnän ja markkinoinnin työryhmässä, messuilla, some-lähettiläinä, tapahtumissa, podcasteissa sekä opiskelijapalautteiden kautta. Opiskelijoita kuullaan tarkalla korvalla

- Yhteisöllisyys, vuorovaikutus ja kommunikoinnin helppous näkyy selkeästi. Ei ole pelkoa, että oma ääni ei kuuluisi. SEAMK henki on juuri sitä. Yhdessä tekeminen on pääasiassa, Sanoi Jerry.

- Meillä viestintästrategiassa korostuu se, että kaikki viestivät, Kemppainen täydensi. 

Ihmistä tarvitaan aina – ammattiosaaminen näkyviin

EKn johtava asiantuntija Mirja Hannula ja asiakkuusjohtaja Olli-Pekka Koljonen Ellun Kanoista kertoivat loppuvuodesta starttaavasta kampanjasta, johon kutsutaan koko ammatillisen koulutuksen kenttä mukaan.

Kyse on ammattiosaamisen merkityksestä ja sen näkyväksi tekemisessä yhteiskunnassa.

- Samasta teemasta on puhuttu pitkään ja tarvetta sen puhumisesta jatkuvasti on. Perimmäinen tavoite kampanjassa on osaajapulan ratkaiseminen, eli eri aloille hakeutumisen lisääminen, Koljonen avasi.

- Kuka on ihminen ammattiroolin takana? Inhimillisellä otteella, ammatillisen osaamisen arvostusta unohtamatta. Ihmistä tarvitaan, jotta ammattiosaamista saadaan, sanoi Kampanjan ”äiti” Mirja Hannula.

Kampanjasta tullaan kuulemaan lisää pian!