Viikon huippuhetkiä: Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinto Careerialle!

28.06.2021

Tämän vuoden Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnon voitto oppilaitosten yleisessä sarjassa tuli Careerialle! Kilpailussa oli mukana oppilaitokset sekä toiselta että korkea-asteelta. Teknisten alojen apulaisrehtori Pekka Pulkkinen vastaanotti kunniakirjan ja palkinnon 13.4.2021 virtuaalisesti järjestetyssä Kemiat kohtaavat -tilaisuudessa.

Perusteluina palkinnolle on, että Careeriassa on tartuttu systemaattisesti ja määrätietoisesti turvallisuuskulttuurin kehittämiseen hyödyntämällä monipuolisesti kehityshankkeita, suunnittelemalla selkeästi mihin ollaan menossa ja kuinka tavoitteisiin päästään. Kaikki ovat työssä mukana opiskelijoista aina johtoon asti, ja henki on innostunut. Uusia kohteita turvallisuuden parantamiseksi haetaan koko ajan, ja yhteistyötä tehdään laajasti ja monipuolisesti. 

Ote Kemianteollisuuden tiedotuksesta:

Careeriassa on tartuttu systemaattisesti ja määrätietoisesti turvallisuuskulttuurin kehittämiseen. Työkaluina ovat ISO 45001 – Työterveys- ja työturvallisuusjohtamisen standardi ja useat kehityshankkeet, joissa hyödynnetään hyviksi koettuja käytäntöjä ja uusia työtapoja. Tavoitteena on saada aikaan oppilaitokseen yhteisöllinen turvallisuuden ja hyvinvoinnin työskentelykulttuuri.” 

Apulaisrehtori Pekka Pulkkinen antaa kiitosta saavutetusta palkinnosta.

– Careerian tekniset alat, niin henkilöstö kuin opiskelijat, on tehnyt loistavaa työtä työturvallisuuden eteen yhteistyössä työsuojeluhenkilöstön kanssa. Lisäksi koko Careeria on tavoitteellisesti työskennellyt Careerialle syksyllä 2020 myönnettyjen laadunhallinta-, työterveys- ja työturvallisuus- sekä ympäristöjärjestelmäsertifikaattien saavuttamiseksi. Palkinnon saaminen osoittaa hienoa yhteistyötä kaikkien kesken sekä oikeaa asennetta. Työturvallisuus on asennekysymys, ja se meillä on kohdallaan, Pekka Pulkkinen kiittää.

Työtä turvallisuuden edistämiseksi läpi vuoden 

Careerialla on vahva tahto turvallisuuskulttuurin kehittämiseen, ja työ turvallisuuskulttuurin parantamiseksi on jatkuvaa toimenpiteinä mm.:

  • turvallisuus-workshop ensimmäisen vuoden opiskelijoille
  • vuotuinen Careerian työturvallisuuskilpailu
  • Turvallisuuskumppanuushanke: opiskelijoiden, opettajien ja työelämän yhteistyö turvallisuuden edistämiseksi
  • OPH:n rahoittama OSVA-hanke (Osallistu ja voi hyvin): yhtenä kokonaisuutena turvallisuuden vahvistaminen osana kokonaisvaltaista hyvinvointia 2021–2022 

Lue lisää
Aikaisemmat huippuhetket >>