Viikon huippuhetkiä: Drinkkikoulussa aidossa ravintolaympäristössä

07.10.2022

JEDU Kalajoen matkailualan ravintolan asiakaspalvelun opiskelijat sekä Haapaveden ja Kalajoen tarjoilijaopiskelijat sekä joukko juomien myynnistä ja tarjoilusta kiinnostuneita kokki-opiskelijoita pääsivät drinkkikouluun aitoon ravintolaympäristöön.

Opiskelijat paneutuivat viikon ajan intensiivisesti oluiden, siiderien, viinien ja drinkkien maailmaan.

Maanantaina viikko alkoi Kalajoen toimipisteessä siidereitä ja oluita opiskelemalla ja kaksi seuraavaa päivää vierähtivät Ravintola Dyynissä drinkkikoulun merkeissä. Torstaina opiskelijat pääsivät kasvattamaan viinitietämystään ja perjantaina ohjelmassa oli viinin ja ruoan yhdistelyä Ravintola Pihvituvassa.

Kalajoella matkailualan lehtorina työskentelevä Helena Viitasalo kertoo, että vastaavaa intensiiviviikkoa ei hänen ainakaan ole JEDUssa järjestetty.

- Uutta oli myös se, että mukana oli matkailualan opiskelijoiden lisäksi Haapavedeltä sekä Kalajoelta ravintola- ja catering-alan opiskelijoita. Viikon aiheet olivat sellaisia, että ne sopivat molempien alojen perustutkintoa opiskeleville.

Viitasalo mainitsee, että idea viikon toteutustavasta lähti Haapaveden yksikössä ravintola- ja catering-alan opettajana työskentelevältä Lotta Hirvaselta. Kalajoki ja alueen yritykset ovat tulleet Hirvaselle viime vuosina tutuksi, sillä hän on opettanut kokki- ja tarjoilijaopiskelijoita Hiekkasärkillä syksystä 2020 saakka.

- Pohdimme Lotan kanssa yhdessä, mistä saadaan kouluttajia ja hän tunsi hyviä asiantuntijoita. Halusimme antaa opiskelijoille extrakoulutusta ja tehdä samalla yhteistyötä yritysten kanssa. Yritykset voivat samalla kertoa, minkälaista osaamista he tarvitsevat. Se on meille tärkeää tietoa, jonka avulla osaamme opettaa oikeita sisältöjä ajatellen alueemme työnantajia.

Lue koko juttu >>
Aikaisemmat huippuhetket >>