Viikon huippuhetkiä: Automaatioasentajasta diplomi-insinööriksi

19.01.2021

Juho Vastapuu (28v) valmistui automaatioasentajaksi ja ylioppilaaksi mutta vaihtoi rakennusalalle ja valmistui Tampereella diplomi-insinööriksi. Automaatioasentajaksi Juho opiskeli Koulutuskeskus Sedussa 2008–2011 ja ylioppilaaksi hän kirjoitti Seinäjoen lukiossa.

Tällä hetkellä Juho työskentelee rakennesuunnittelijana SS-Teracon Oy:ssa Tampereella.

- Työtehtäviini kuuluu teräs- ja betonirakenteiden suunnittelu, mitoitus, lujuuslaskenta, rakennepiirustusten laadinta ja 3D-mallintaminen. Työssä parasta on oman kädenjäljen näkeminen sekä projektissa tehtävä yhteistyö muiden suunnittelualojen kanssa.

Miksi sähköalalle?

Peruskoulun jälkeen Juho ei oikein tiennyt, mihin haluaisi ryhtyä.

- Sähköalalle oli kutsumus oman perheeni kautta, joten sen vuoksi lähdin opiskelemaan sähköalaa. Tein työharjoitteluni Lemminkäinen Talotekniikka Oy:ssa sekä Seinäjoen Valion tehtaalla. Työharjoitteluista muistan sen, että se oli ensimmäinen kerta, kun pääsi kokeilemaan ns. “oikeita töitä”; työelämätaitojen lisäksi siinä harjoiteltiin ihan oikeasti käytännön hommien tekemistä. Kolmantena opintovuonna kävimme myös luokkani kanssa parin viikon mittaisella työharjoittelujaksolla Ruotsin Finspångissa, missä olin sähköasentajana Siemensin tehtaalla.

Kaksoistutkinto toimii

- Heti opintojen alettua ammattikoulussa ajattelin, että teoriaopinnoista lukion puolella voisi olla hyötyä mahdollisten jatko-opintojen kannalta. En kuitenkaan halunnut suorittaa lukion täyttä oppimäärää. Kaksoistutkinto oli kannaltani oiva ratkaisu, sillä sain valita lukiosta ainoastaan ne kurssit, jotka minua kiinnostivat. Suoritin lopulta yo-tutkinnon ja kirjoitin äidinkielen, englannin, pitkän matematiikan ja fysiikan.

Kaksoistutkinto oli Juhon mielestä Sedun ja Seinäjoen lukion välillä todella hyvin järjestetty.

- Minun ei tarvinnut suorittaa lainkaan päällekkäisiä kursseja ammattikoulun ja lukion välillä, vaan sain korvata lukiossa käymäni kurssit ammattikoulun pakollisista kursseista ja toisin päin. Suoritin lukiossa vain ne kurssit, jotka olivat ylioppilastutkintoon pakolliset. Loput yleiset opinnot sain suorittaa joko ammattikoulun puolella tai lukiossa, kumpi vain sopi omaan aikatauluuni paremmin. Kokonaisuuden räätälöinti itselle sopivaksi paketiksi oli tehty mielestäni erittäin hyvin opiskelijan kannalta.

Kannustavaa opinto-ohjausta

- En muista, että olisin päivääkään ajatellut, että järjestelyissä olisi jotain vikaa.

Myös opinto-ohjaus Sedun puolelta oli Juhon mukaan helposti lähestyttävää ja opiskelijaa tukevaa.

- Olen vielä tänäkin päivänä kiitollinen Sedun opinto-ohjaajille hyvästä ohjaamisesta, kannustavasta asenteesta ja lämpimästä hengestä. Peruskoulun jälkeinen vuosi ja toisen asteen opintojen alku määrittää ihmisen elämää ja tulevaisuutta todella paljon enkä ole päivääkään katunut niitä valintoja, joita tein, joita minun annettiin tehdä ja joihin minua kannustettiin ammattikoulun ensimmäisen vuoden aikana.

Töihin, armeijaan ja yliopistoon

Opintojen jälkeen Juho teki muutaman vuoden verran töitä Seinäjoen Keskussairaalalla sähköhuollossa ja Valiolla kunnossapidossa. Armeija katkaisi työnteon ja sen aikana Juho alkoi ajattelemaan jatko-opintoja ja armeijan jälkeen syntyi päätös hakea jatko-opintoihin Tampereen teknilliseen yliopistoon.

- Olin jo aikaisemmin hakenut opiskelemaan sähköalaa ammattikorkeakouluun, mutta armeija-aikana mieleni muuttui ja hainkin TTY:lle opiskelemaan rakennustekniikkaa. Aloitin yliopisto-opinnot syksyllä 2013.

Kaksoistutkinto arvossaan yliopistossa

Yliopisto-opintojen ensimmäinen vuosi oli käytännössä matematiikan ja fysiikan opiskelua ja asioissa mentiin syvemmälle kuin mitä lukion pitkän matematiikan opinnot pitivät sisällään.

- Jos en olisi aikanani kaksoistutkintoa suorittanut, tuskin olisin selvinnyt TTY:llä ensimmäistä vuotta pidemmälle. Yliopisto-opinnoissa korostuu myös opiskelijan oma vastuu opintojen suorituksesta ja aikataulutuksesta, mikä oli minulle jo jokseenkin tuttua kaksoistutkinnon suorittamisen myötä.

Ammattikoulusta oikeaa työkokemusta

Vaikka Juho oli alanvaihtaja, eikä monen muun yliopisto-opiskelijan tavoin täyttä lukion oppimäärää  ollut suoritettuna, ei Juhon mukaan näin jälkeenpäin ajateltuna mitkään valinta ole mennyt hukkaan.

- Koin yliopisto-opinnot aloitettuani olevani valmiimpi työelämään kuin muut opiskelijat, sillä olihan minulle jo kertynyt työkokemusta niistä “oikeista töistä”, kun monen muun kohdalla työkokemus tarkoitti vain kesätöitä. Tämä onkin mielestäni ammattikoulun vahvuus: alasta riippumatta se valmentaa opiskelijaa työelämään ja antaa jo varhaisessa vaiheessa mahdollisuudet työskennellä työelämässä ammattilaisen roolissa. Minua ei myöskään kaduttanut se, että en suorittanut lukion täyttä oppimäärää, sillä voin tässä vaiheessa rehellisesti sanoa, että siitä ei tekniikan korkeakouluopinnoissa tai sen jälkeen olisi ollut minulle mitään hyötyä.

Neuvoja ammattiin opiskelevalle

Juho lähettää ammatiin opiskeleville tsemppiä ja hyviä neuvoja:

- Ammattikoulussa aloittaneella oman opintoalan valinta on tehty ja nyt pitäisi aloittaa opiskelu alalla, jota pitäisi tehdä mahdollisesti koko loppuelämä. Olet keväällä yläasteen päättänyt 15-16-vuotias nuori. Omat lukioon lähteneet yläastekaverisi ovat valinneet kolmen vuoden armonajan jatkaa peruskoulusta tuttujen opintoaineiden parissa, ja he saavat miettiä vasta niiden opintojen päätyttyä, mitä alaa lähteä oikeasti opiskelemaan. Ymmärrän täysin sinua, mikäli olet hämilläsi ja tulevaisuus mietityttää. Jos joskus niin opiskelun aikana tulee miettineeksi, onkohan tehty päätös oikea. Sinä olet yhden ison päätöksen tulevaisuutesi kannalta tehnyt, mutta se ei tarkoita, että oma polkusi tästä päivästä valmistumiseen olisi saneltu.

- Antaisinkin sinulle neuvon, että pyri olemaan avarakatseinen ja löytämään se sinulle sopiva opintotie. Opintojen ei tarvitse olla putki, jonka alkupäästä kävelet sisään ja loppupäästä tulet muiden joukossa valmistuneena ulos. Tutustu oman koulusi sekä myös lukion kurssitarjontaan ja opinto-oppaisiin, kuuntele opinto-ohjaajiesi ja opettajien neuvoja sekä etsi myös vanhempien opiskelijoiden tarinoita. Pyri tekemään niitä asioita, jotka kiinnostavat ja etsi keino, jolla sisällyttää omat opinnot suoritettavaan kokonaisuuteen.

Juho Vastapuun haastattelu on julkaistu alunperin Sedun sivuilla