Vieraskielisten ammatillisten tutkintojen luvat kiven alla

17.12.2020

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät joutuvat odottamaan reippaasti yli vuoden opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksiä vieraskielisten ammatillisten tutkintojen järjestämisluvista, selviää Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEn marraskuussa jäsenilleen tekemästä kyselystä. 

Useat koulutuksen järjestäjät ovat hakeneet opetus- ja kulttuuriministeriöltä oikeutta järjestää englanninkielisiä tutkintoja tai laajentaa englanninkielistä tutkintotarjontaansa. Lupia ministeriö on myöntänyt nihkeästi tarpeeseen nähden. Kaiken kaikkiaan 16 järjestäjällä on oikeus yhteen tai useampaan englanninkieliseen tutkintoon, näistä yhdellä lisäksi yhteen venäjänkieliseen tutkintoon. 

Koulutuksen järjestäjien mukaan tarve vieraskieliselle tutkintokoulutukselle on lähtöisin työelämästä. Yrityksillä on vaikeuksia jo nyt ammattiosaajien saatavuudessa ja lähivuosina työvoimapula laajenee väestön ikääntyessä. Jotta Suomi olisi houkutteleva maa myös ulkomaalaisille osaajille, tarvitaan enemmän mahdollisuuksia opiskella ammatillinen tutkinto englannin kielellä.  

Kaiken kaikkiaan ammatilliseen koulutukseen hakeutuu yhä enemmän vieraskielisiä. Viimeisen viiden vuoden aikana vieraskielisten opiskelijoiden määrä on kasvanut 37 prosentilla. 

- Mahdollisuus suorittaa koko tutkinto englannin kielellä voi madaltaa kynnystä osallistua koulutukseen ja sujuvoittaa työllistymistä. Opintoihin on kuitenkin erittäin tärkeää sisällyttää myös tehostettua suomen tai ruotsin kielen opetusta, sanoo AMKEn johtava asiantuntija Satu Ågren.  

- Englanninkielinen koulutus on hyvä vaihtoehto myös kansainvälisesti suuntautuneille suomen- tai ruotsinkielisille hakijoille, hän muistuttaa. 

Lupaprosessi kestää luvattoman pitkään 

Yleisimmin koulutuksen järjestäjät ovat hakeneet tai aikovat hakea lupaa tekniikan ja liikenteen alan tutkintoihin. Myös matkailu-, ravitsemis- ja talousalan sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnonalan englanninkielisille ammatillisille tutkinnoille on kova tarve.  

Vieraskielisten tutkintojen järjestämislupahakemusten käsittelyprosessi kestää OKM:ssä tavallisesti puolesta vuodesta vuoteen. Joka neljäs koulutuksen järjestäjä on joutunut odottamaan päätöstä vuodesta puoleentoista, osa jopa vieläkin pidempään.  

- Ammatillisen koulutuksen tehtävänä on vastata työelämän tarpeisiin. On täysin kestämätöntä, että nopeasti muuttuvassa maailmassa päätöksiä joudutaan odottamaan näin pitkään, Ågren puuskahtaa. 

Koulutuksen järjestäjien mukaan ministeriön päätöksentekoprosessi ei ole selkeä. Päätös voi olla kielteinen, vaikka koulutuksen järjestäjä ja alueen työ- ja elinkeinoelämä yhdessä ovat perustellusti osoittaneet tarpeen vieraskieliselle tutkintokoulutukselle. 

- Vieraskielisiin ammatillisiin tutkintoihin liittyvää päätöksentekoa tulee tehostaa ja sujuvoittaa. Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä pitää huolen siitä, että koulutuksen järjestäjät toteuttavat vain sellaista koulutusta, jolle on todellinen tarve.