Vientikokeiluilla ammatillinen koulutus maailmalle

12.12.2016

Opetushallitus on myöntänyt 11 koulutuksen järjestäjälle luvan ammatillisten tutkintojen koulutusvientiin kokeiluluonteisesti. Vientikokeilut käynnistyvät alkuvuodesta 2017. 

Kokeilussa hankitaan tietoa, millaisia muutoksia ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmään olisi tehtävä, jotta koulutusviennille ei olisi nykyisenkaltaisia esteitä.

Kansainvälistä kysyntää riittää

Ammatillinen koulutus on globaalisti erittäin kiinnostava vientituote, mutta ongelmana on ollut, että suomalaisen lainsäädännön mukaan tutkintoja ei ole voinut myydä. Nyt kokeiluissa voidaan poiketa esimerkiksi tutkintojen perusteista ja niissä määritellyistä kielitaitovaatimuksista.

Koulutusviennin keskeiset kilpailijamaamme Saksa, Iso-Britannia, Australia ja Kanada ovat jo aiemmin mahdollistaneet tutkintojen myynnin.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän johtaja Vesa Saarikosken mukaan ammatilliselle koulutukselle on kansainvälistä kysyntää ja Jyväskylässä tutkintojen myynti käynnistyykin nyt kokeiluluvan myötä välittömästi.

Ensimmäinen kauppa toteutuu yhteistyössä EduCluster Finlandin kanssa Qatariin, jossa koulutetaan 12 tutkinnonsuorittajaa koulunkäyntiavustajaksi. He suorittavat suomalaisen koulunkäynnin ja aamu-ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinnon.

Saarikosken mukaan ammatillisen kosulutuksen resursseja vähennettäessä on tärkeää, että koulutusvienti otetaan vakavasti.

- Tällä on iso merkitys myös ammatillisen koulutuksen laadun ja näkyvyyden kannalta.

Nappikaupasta ponnistetaan

Ammatillinen koulutus on lähtenyt maailmalle myös Tampereelta. Keväällä Kiinan Guangzhouhun vietiin kielikoulutusta ja viime viikolla sovittiin helmikuussa 2017 alkavasta laatukoulutuksesta.

- Tässä vaiheessa vientitoiminta on vielä nappikauppaa, mutta nyt tärkeintä onkin organisaation oma oppiminen. Kyse ei siis hankerahoituksen turvin tapahtuvasta toiminnasta, painottaa Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen rehtori Teppo Tapani.

Tampereella vientikokeilut ovat käynnistyneet yhteistyössä Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa.

 

AMKEn jäsenistä kokeiluluvan saivat Axxel Utbildning Ab, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia, Etelä-Savon Koulutus Oy, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä,  Peimarin koulutuskuntayhtymä, Suomen Yrittäjäopiston kannatus Oy sekä Tampereen Aikuiskoulutussäätiö sr/Tampereen Aikuiskoulutuskeskus . Yhteensä kokeilulupia myönnettiin 11 koulutuksen järjestäjälle.

Suosituimmat vientituotteet ovat yrittäjän ammattitutkinto, johtamisen erikoisammattitutkinto, kone- ja metallialan perustutkinto, prosessiteollisuuden perustutkinto sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai näiden tutkintojen osat.

OKM: Ammatillisen koulutuksen vienti etenee - vientikokeilut käyntiin