Vetovoimaa yhteistyöllä

21.09.2017

Ammatilliset oppilaitokset ja yritykset voivat yhteistyöllä lisätä kiinnostusta ammatilliseen koulutukseen ja eri ammatteihin. 

- Yritykset ja oppilaitokset voivat järjestää vanhempainiltoja yhdessä, esittää AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempinen. Vanhempainiltojen järjestämisestä yrityksissä on hyvä kokemuksia eri puolilta maata.

Ongelma on, että nuorilla ja heidän vanhemmillaan ei ole mielikuvaa useimpien ammattialojen työtehtävistä, työympäristöistä tai alan koulutuksesta.

- Ammatillinen koulutus on lyhin reitti työmarkkinoille ja samalla se antaa mahdollisuuden jatko-opintoihin. 

Työllistymisen edistämiseksi yritykset ja oppilaitokset voivat rakentaa paikallisia huippuosaajien polkuja suoraan työhön. Esimerkiksi Kumitaituriohjelma yhdistää Pirkanmaalla eri tutkintojen osaamista ja eri opiskelijoita oppilaitoksista. 

Yhteistyötä tarvitaan myös peruskoulun kanssa.

- TET-jaksoille voidaan tehdä mallilukujärjestyksiä, joiden avulla alennetaan kynnystä TET-jaksojen järjestämiseen ja varmistetaan, että tettiläiset saavat mahdollisimman hyvän kuvan alan erilaisista työmahdollisuuksista. 

- Peruskoulussa voisi olla jo alaluokille yrityskummeja, joiden viestejä voitaisiin hyödyntää oppimisessa.
Oppilaitosten on huolehdittava, että koulutustarjonta on laadukasta. 

Lempinen muistuttaa, että ammatillisen koulutuksen vetovoimaan on mahdollista vaikuttaa. Saatiinhan koulutuksen suosio kasvuun kertaalleen jo 2000-luvulla. 

Ammatillisesta koulutuksesta on puhuttava myönteisesti ja korostettava sen tarjoamia mahdollisuuksia. Tämä toimii, jos koulutus on laadukasta.

- Nuorille opiskelijoille ei ole varaa tarjota vajaita opiskeluviikkoja tai -päiviä, Lempinen korostaa. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjauksen on oltava kunnossa oppilaitoksen ja työpaikan puolesta.

Opetushallituksen tehtävänä on huolehtia, että tutkintojen sisällöt vastaavat työelämän tarpeita.
Alojen välillä ei ole ristiriitaa, sillä ammatillisen koulutuksen vetovoima ja kiinnostavuus hyödyttävät kaikkia aloja.

Työelämä muuttuu, mutta 2020-luvun työmarkkinoilla tarvitaan yhä ammattiosaajia, joilla on kädentaitoja ja kykyä ihmisten kohtaamiseen.