Verkostoitumalla kehitetään yhteisiä ratkaisuja ajankohtaisiin turvallisuushaasteisiin

07.09.2017

Jo kahden vuoden ajan TURVIS-verkosto on mahdollistanut asiantuntijuuden ja osaamisen jakamisen, toisilta oppimisen sekä kollegiaalisen tuen oppilaitosturvallisuuden kehittämistyöhön ja uusiin turvallisuushaasteisiin monessa oppilaitoksessa.

Puheenjohtaja Minna Mari Virtanen Sataedusta on erityisen kiitollinen aktiiviselle työryhmälle, josta huokuu vahva turvallisuusasenne ja aito tahtotila kehittää oppilaitosturvallisuutta. Virtasen mukaan korvaamattoman tärkeää on myös AMKEn jatkuva tuki verkostolle.

TURVIS -verkoston toiminnan tavoitteena on ollut alusta saakka oppilaitosturvallisuuden hyvien käytänteiden jakaminen ja tiedonvaihto, turvallisuusasioiden ajankohtainen seuraaminen yhdessä sekä turvallisuustyön käytännön uudet yhteistyömahdollisuudet.Tämä tavoite toteutui huhtikuussa Suomen Palopäällystöliiton järjestämässä Opetusalan Turvallisuusfoorumissa, jonne oli tänä vuonna kokoontunut ennätysmäärä myös toisen asteen oppilaitosten väkeä.

TURVIS verkosto oli vahvasti mukana suunnittelemassa koulutuspäivien ohjelmaa ja piti jo toisen kerran peräkkäin foorumin yhteydessä oman verkostokokouksensa, jossa valittiin myös uusia jäseniä verkoston työryhmään.

Palkittu Lieksa

Lieksan toimipisteessä on vuodesta 2013 lähtien tehty määrätietoista ja systemaattista työtä työterveyden ja -turvallisuuden edistämiseksi. Terveellisemmän ja turvallisemman oppimisympäristön kehittämistyössä on mukana koko oppilaitoksen väki mukaan lukien opiskelijat, henkilökunta, opiskeluterveydenhuolto ja työterveyshuolto sekä kumppanina mm. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos.

Turvallisuuteen liittyvät asiat ovat oppilaitoksen arjessa osa jokapäiväistä toimintaa ja turvallisuus on sisällytetty myös kaikkien tutkintojen toteutussuunnitelmiin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi säännöllisiä turvallisuuskoulutuksia opiskelijoille ja henkilökunnalle.

Lieksassa turvallisuus on tärkeä osa johtamista. Osana laadunhallintajärjestelmää vuonna 2014 toimipisteessä otettiin käyttöön ja sertifioitiin kansainvälisen OHSAS 18001-standardin mukainen työturvallisuusjärjestelmä, jonka avulla mm. ennalta ehkäistään onnettomuuksia ja sairauksia, turvataan henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointia, parannetaan riskien hallintaa ja turvallisuusjohtamista, lisätään oppilaitoksen väen tietoisuutta turvallisuusasioista sekä kehitetään turvallisuuskulttuuria henkilökunnan ja opiskelijoiden keskuudessa.

Turvallisuuden eteen tehdystä työstä ja sen tuloksista kertoo osaltaan myös aluehallintoviranomaisen työsuojelutarkastuksen raportti vuodelta 2016, jossa mainitaan seuraavaa: "Työpaikalla näkyy selkeästi, että turvallisuusjohtaminen on sisäistetty ja sitä toteutetaan koko työyhteisössä laadukkaalla tavalla".

Tämä voi olla tavoitteena meillä kaikilla oppilaitoksilla ja voimme ottaa mallia Lieksasta.

TURVIS – verkoston työryhmä pääsi onnittelemaan palkinnon saajaa heti julkaisun jälkeen ja ottamaan oppia hyvin toteutetusta turvallisuustyöstä.

Onnittelut vielä Lieksaan Pohjois-Karjalan ammattiopistolle ja työniloa turvallisuustyöhön!


TURVIS –verkoston tavoitteena on hyvien käytäntöjen levittäminen ja parhaiden toimintamallien laajempi hyödyntäminen oppilaitosten välillä. Tavoitteena on tukea oppilaitosten arjen turvallisuustyötä ja pitää yllä keskustelua turvallisuusasioista. Myös sattuneista onnettomuuksista ja vaaratilanteista on hyvä ottaa oppia ja jakaa kokemuksia yhdessä.

Tämä toteutuu seuraavaksi Porissa turvallisuusverkoston ajankohtaispäivillä 20. – 21.9.2017.

TURVALLISUUS TEHDÄÄN YHDESSÄ!

Olethan muistanut ilmoittautua!

Lue lisää ajankohtaispäivistä ja tutustu tarkemmin tapahtuman ohjelmaan.