Työryhmältä 12 ehdotusta ammatillisten tutkintojen paremmaksi hyödyntämiseksi korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa

03.05.2017

Ammatillisen tutkinnon parempaa hyödyntämistä korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa selvittänyt työryhmä luovutti tänään raporttinsa opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasoselle.

Työryhmä esittää, että ammatillisen tutkinnon suorittaneita valittaisiin jatko-opintoihin korkeakouluissa myös pelkkään todistukseen perustuvalla valinnalla. Pisteitä annettaisiin sekä ammatillisista että yhteisistä tutkinnon osista.

- Esitys on tärkeä ammatillisen koulutuksen vetovoiman kannalta, sillä tällä hetkellä ammatillista tutkintotodistusta ei huomioida lainkaan opiskelijavalinnoissa. Tähän sisältyy myös viesti opiskelijoille, että hyvää opintomenestystä kannattaa tavoitella, sanoo asiantuntija Satu Ågren Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEsta.

Työryhmä esittää ammatillisten perustutkintojen arviointiasteikon muuttamista 5-portaiseksi hakijoiden vertailtavuuden ja todistusten hyödynnettävyyden parantamiseksi.

Korkeakoulujen tulisi kehittää myös valtakunnallisesti hyödynnettäviä malleja, jotta avoimessa korkeakoulutuksessa suoritettujen opintojen perusteella voisi päästä opiskelemaan eri korkeakouluihin. 

Lisäksi esitetään, että korkeakoulut voisivat hyödyntää kansallisia ja kansainvälisiä ammattitaitokilpailuja valinnoissa samaan tapaan kuin esimerkiksi Talousguru-kilpailua.

- Ammatillisen koulutuksen jatko-opintoväylän turvaaminen on erittäin tärkeää myös korkeakoulujen näkökulmasta. Työelämän tarvitsema osaaminen ja riittävä korkeakoulutettujen määrä varmistetaan ensisijaisesti sillä, että väylät ovat avoinna eri tavoin osaamista hankkineille. Ammattikorkeakouluista paikan vastaanottaneista 44%:lla on ammatillinen tutkinto, toteaa Ågren.

Raportti lähtee lausuntokierrokselle toukokuussa. Valmiina valintoihin - ylioppilastutkinnon parempi hyödyntäminen korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa- ja Valmiina valintoihin II – ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun -työryhmien ehdotusten pohjalta laaditaan yksi toimenpideohjelma kesän 2017 aikana.

Valmiina valintoihin II. Ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun