Tulevaisuuden ruokaketju vaatii uudenlaista osaamista

07.06.2016

Tulevaisuudessa suomalaiseen ruokaketjuun vaikuttavat kilpailun kiristyminen, teknologian kehitys, energia- ja ympäristöehtojen muutokset sekä turvallisuus- ja terveellisyysvaatimukset. Globalisaatio ja digitalisaatio tuovat sekaan omat mausteensa. Nämä muutosvoimat vaativat ruokaketjussa työskenteleviltä entistä monipuolisempaa osaamista, todetaan Opetushallituksen ruokaketjun osaamistarpeita ennakoivassa raportissa.

Raportin mukaan vastuu- ja turvallisuusosaaminen on kaikkein voimakkaimmin esiin noussut uusi osaamisen lohko. Eettinen ja läpinäkyvä elintarviketuotanto on kestävää, oikeudenmukaista, turvallista ja kilpailukykyistä. Tämä nähtiin raportissa suomalaisen ruokaketjun mahdollisuutena.

Asiakaslähtöinen tuotekehitysosaaminen on tulevaisuuden kilpailuilla ruokamarkkinoilla entistä tärkeämpää. On uskallettava kokeilla ja kehittää.

Teknologiaosaaminen on tulevaisuudessa välttämättömyys missä tahansa liiketoiminnassa. Ruoan alkutuotanto, jalostus, jakelu ja kauppa robotisoituvat. Uusia teknologioita on osattava seurata ja ottaa käyttöön omassa liiketoiminnassa.

Keskeisiä taitoja ovat myös tiedonhallinta, tiedon analysointi sekä verkostojen rakentaminen ja johtaminen. Ekologisuus tulee korostumaan entistä enemmän ja se tulee osata kääntää myös kilpailueduksi. Tulevaisuudessa ruokaketjun tulee olla resurssi- ja energiatehokas.

Ammatillisen koulutuksen kehittäminen

Raportin mukaan tulevaisuuden osaamistarpeisiin vastatakseen ammatillisessa koulutuksessa on vahvistettava koko ruokaketjun muodostaman kokonaisuuden ymmärtämistä. Tällä hetkellä erillisistä palasista koostuva koulutusjärjestelmä on nivottava yhteen koko ruokaketjun laajuudelta. On valmennettava sopeutumaan jatkuvaan muutokseen ja vahvistettava verkosto-osaamista.

Tiedonetsinnän taitoja tulisi opettaa enemmän ja tuoreimmat tutkimustiedot tulisi olla opetuksessa saatavilla. Myös yrittäjyyden perusvalmiudet antaisivat hyvät eväät tulevaisuuden ruokaketjussa työskenteleville.

Opetushallituksen raportissa ennakoitiin ruokaketjussa 10–15 vuoden kuluttua edellytettävää osaamista. Ruokaketjun osaamistarpeet tulevaisuudessa -raportti on laadittu Opetushallituksen VOSE-ennakointimallilla. Siinä asiantuntijatyöryhmä työskentelee ennakointityöpajoissa ja määrittelee alan keskeiset muutosvoimat, laatii vaihtoehtoisia kehityskulkuja ja johtaa niistä osaamistarpeita sekä ehdotuksia koulutuksen kehittämiseksi.

OPH: Ruokaketjun osaamistarpeet tulevaisuudessa