Todennetun osaamisen rekisteri valmisteilla

08.09.2015

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus ovat käynnistäneet todennetun osaamisen rekisterin (TOR) valmistelun. Rekisteriin tulee tiedot kunkin oppijan todennetusta osaamisesta yksittäisistä opintosuorituksista aina tutkinnon suorittamiseen asti. TOR tulee sisältämään myös kuvauksen tutkinnon keskeisistä sisällöistä ja osaamisvaatimuksista.

AMKEn edustajana TOR-viranomaistietotarpeiden kartoituksessa on AMKE Oy:n kehittämispäällikkö Marja Myllykylä. Vaiheittain tapahtuva valmistelu alkaa ammatillisesta tutkinnoista.

Tavoitteena on kerätä tiedot todennetun osaamisen rekisteriin opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tietojärjestelmistä mahdollisimman automaattisesti.

- Kansallisten tietovarantojen kehittäminen on välttämätöntä, sanoo johtaja rehtori Maria Taipale Raision Seudun Koulutuskuntayhtymästä.

Nykyisin pakolliset tiedonkeruut ja raportoinnit työllistävät Rasekossa yli kymmenen henkilöä.

- Rahoituksen vähentyessä koulutuksen järjestäjät joutuvat tehostamaan toimintaansa, muistuttaa Taipale. Tehostamiseen tarve ulottuu myös viranomaisten toimintaan.

Tavoite on helpottaa asiointia ja vähentää eri hallinnonalojen päällekkäistä työtä, kun kansalaiset ja viranomaiset saavat tarvitsemansa tiedot luotettavasti yhdestä rekisteristä. Rekisterin tietoja voivat hyödyntää opetuksen ja koulutuksen järjestäjät, kunnat, opetus- ja kulttuuri- sekä valtiovarainministeriö, Opetushallitus, KELA, Valvira ja Tilastokeskus.

Rekisterin tietoja voidaan hyödyntää opintojen ja osaamisen kehittämisessä ja yksilöimisessä, aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamisessa, työnhaussa, opintojen etenemisen seurannassa, koulutusta koskevien tilastojen laadinnassa ja koulutuksen arvioinnissa.

Palvelun on tarkoitus olla valmiina vuonna 2019.

Todennetun osaamisen rekisteri toteutetaan osaksi Opetushallituksen ylläpitämää Opintopolku.fi-palvelua.

Lisätietoa TOR-projektin verkkosivuilta ja Opetushallituksen erityisasiantuntija Päivi Sassilta, puh. 029 533 1517.