Teuvan aikuiskoulutuskeskus on robotiikan huippuosaaja

19.08.2015

Robotiikkakouluttaja Petri Kolehmainen työmaallaan Teuvan Aikuiskoulutuskeskuksessa. Kuva:Tiina Rantakoski

- Teuvan ja Pohjois-Karjalan aikuiskoulutuskeskukset edustavat robotiikan huippuosaamista Suomessa. Teknillisistä korkeakouluistamme ei kuitenkaan löydy robotiikan professoreita, kertoo Christina Andersson. Andersson on robotiikkaan erikoistunut liikkeenjohdon konsultti ja maan johtavia robotiikan edistäjiä.

- Teuvan Aikuiskoulutuskeskus on panostanut robotiikan yrityslähtöisen koulutuksen kehittämiseen ja toteuttamiseen jo 80-luvulta alkaen, valottaa rehtori Ari Maunuksela. Käytännössä toimimme läheisessä yhteistyössä sekä alan laitteita toimittavien että sovelluksia kehittävien yritysten kanssa. Robotiikka ja teknologia-alojen kurssit soveltuvat erilaisille ammattialoille lisäkoulutuksena.

Maunuksela on myös Helsingin robottilaakson ja robottiviikon taustayhdistyksen Airo Islandin varapuheenjohtaja.

Teuvan aikuiskoulutuskeskus TEAK on valtakunnallinen ammattiosaamiseen ja täydennyskoulutukseen erikoistunut aikuiskouluttaja. Robotiikan ja muiden teknologia-alojen koulutusta on tarjolla sekä kokonaan verkkokursseina ja monimuotoisina opintoina.  

- Robottien ja muiden uusien teknologioiden myötä myös ammatit, työtehtävät ja niiden vaatimat taidot muuttuvat, arvioi AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempinen. Työmarkkinoiden muutokset tapahtuvat eritahtisesti, koska eri alojen ja jopa eri yritysten tarpeet ja mahdollisuudet ottaa käyttöön uusia menetelmiä vaihtelevat.  

- Internet, robotit ja liiketoiminnan digitalisoituminen ovat kuin luonnon laki. Niiden kehittymistä ei voi estää, muistutti MIT:n professori Bengt Holmström Helsingin Sanomissa 19.8.

 

Christina Anderssonin kirjoitus Teknologia ja tulevaisuus -blogissa: Robotti tulee, Suomi torkkuu.

Teuvan aikuiskoulutuskeskuksen verkkosivut www.teakoy.fi .

Petri Lempisen kirjoitus "Pelkkä oman alan osaaminen ei enää riitä", Työpoliittinen aikakauskirja 1/2015.