Taitajat ottavat mittaa toisistaan ensi viikolla Porissa

13.05.2022

Taitaja2022-tapahtuma järjestetään 16.–19.5.2022 Porin urheilukeskuksessa, IsomäkiAreenassa ja Länsi-Suomen Pelastusharjoitusalueella. Yleisölle ilmaiseen tapahtuman voi osallistua paikan päällä tai virtuaalisesti. Ammattitaidon SM-mitalisteista kilpaillaan 45 lajissa. Voittajat ovat selvillä viimeisenä kisapäivänä torstaina.

Tuhannet nuoret näyttävät taitonsa

Taitaja-tapahtuma on Suomen suurin vuosittainen ammatillisen koulutuksen tapahtuma. Nuorten ammattitaidon SM-kilpailun semifinaaleihin osallistuu vuosittain lähes 2000 ammatillisessa koulutuksessa opiskelevaa nuorta, jotka kilpailevat SM-mitaleista 45:ssä ammatillisiin perustutkintoihin perustuvassa lajissa.

Tapahtumassa kisataan myös yläkoululaisten leikkimielinen tieto- ja taitokilpailu Taitaja9, jonka alkukarsintoihin osallistui viime syksynä yli 10 000 yläkoululaista eri puolilta Suomea.

Kilpailun lisäksi tapahtuma toimii kohtaamispaikkana ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville asiantuntijoille sekä näyteikkunana ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneelle tai ammatinvalintaa pohtivalle yleisölle.

Taitaja-tapahtuma rakentuu yhteistyöllä

Tapahtuma järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Porissa ja Satakunnassa. Länsirannikon Koulutus Oy WinNova vastaa yhteistyössä Sataedun kanssa nelipäiväisen yleisölle avoimen suurtapahtuman järjestelyistä. Tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry, joka luovuttaa järjestämisoikeuden vuosittain jollekin ammatilliselle koulutuksen järjestäjälle. 

Tapahtuman järjestelyissä on mukana satoja opettajia ja noin tuhat ammatillisessa koulutuksessa opiskelevaa nuorta. Työelämä- ja yrityskumppanit osallistuvat tapahtuman toteutukseen monella eri tavalla aina kilpailutehtävien laadinnasta lajialueiden toteuttamiseen, tuomaroimiseen ja kilpailijoiden palkitsemiseen asti. 

–Järjestämme tapahtuman tiiviissä yhteistyössä opiskelijoiden, opetushenkilöstön, työelämä- ja yrityskumppaneiden sekä muiden sidosryhmien kanssa. Noin 350 valtakunnallista ja paikallista yritystä ja organisaatiota on lähtenyt työnilolla yhdessä kanssamme rakentamaan tapahtumaa tarjoamalla koneita, laitteita, tuotteita, materiaaleja ja osaamista käyttöömme. Ilman heitä kaikkia tapahtuman järjestäminen ei onnistuisi kaikessa laajuudessaan, sanoo Taitaja2022-kilpailujohtaja Diana Bergroth-Lampinen.

Taitaja2022-tapahtumaan voi tutustua myös virtuaalisesti

Taitaja2022-tapahtuma on avoinna yleisölle tiistaina 17.5. ja keskiviikkona 18.5. klo 8–17 ja torstaina 19.5. klo 8–12. Avajaisia vietetään IsomäkiAreenassa maanantaina 16.5. klo 17.45–19.00. Tapahtuman päättäjäiset ja palkintojenjako alkaa IsomäkiAreenassa torstaina 19.5. klo 14.45.

Tapahtumaa voi seurata myös Taitaja-tapahtuman YouTube-kanavalla. Elokuva- ja TV-alan opiskelijat tuottavat kilpailupäivien aikana kanavalle TaitajaTV-livelähetystä noin kolme tuntia päivässä. Lisäksi avajaiset ja päättäjäiset sekä Taitaja9-kilpailun finaali lähetetään kanavalla suorana.

@TaitajaSM @SkillsFinland #taitaja2022 #työniloa