Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n liittokokoukselle

14.11.2015

Hyvät opiskelijat

Eväät oman elämän rakentamiseen on tärkeintä mitä ammatillinen koulutus antaa opiskelijoille. Elämän eväisiin kuuluu paljon enemmän kuin kyky teknisesti suoriutua oman alan työtehtävistä. Elämässä ja myös työpaikoilla jokainen meistä on osattava toimia yhdessä muiden kanssa.

Opiskelijatoiminnalla on tärkeä merkitys sosiaalisten taitojen kasvattamisessa. Vuorovaikutus, välittäminen ja toisten arvostaminen ovat yhtä tärkeitä kuin oikea työvälineiden käyttö.

Ammatillinen koulutus on suuressa myllerryksessä eikä meneillään olevan reformin lopputulemaa tiedä kukaan. Koulutuksen järjestäjät jakavat kanssanne huolen ammatillisen koulutuksen tulevaisuudesta rahoituksen leikkausten keskellä. Meidän on yhdessä vaikutettava siihen, että ammatillinen koulutus vastaa reformin jälkeenkin mahdollisimman hyvin eri-ikäisten opiskelijoiden ja suomalaisten työpaikkojen tarpeisiin.

Osaamisperustaisuudesta huolimatta peruskoulusta amikseen tulevat tarvitsevat lähiopetusta ja ohjausta sekä aikuisen läsnäoloa, kuten OSKU on sivistysvaliokunnalle lausunut. 16-vuotias ei saavuta ammattitaitoa vain itseopiskelulla. Tämä koulutuksen järjestäjien pitäisi muistaa joka kerta, kun ne joutuvat tekemään ikäviä päätöksiä toiminnan sopeuttamisesta.

Lopuksi esitän sydämelliset onnittelut OSKUlle paikasta Opetushallituksen johtokunnassa! Koulutuksen kehittämisen on aina lähdettävä käytännöstä liikkeelle. Tämän vuoksi on tärkeää, että opiskelijat ovat mukana asioiden valmistelussa ja myös päätöksenteossa.

Hyvää liittokokousta toivottaen

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry