Suomen ammatillinen koulutus saa kiitosta maailmalla

02.10.2019

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi vuosittaisen koulutusjärjestelmävertailun kolmisen viikkoa sitten. OECD:n keräämien tietojen mukaan ammatillinen koulutus on Suomessa selvästi keskiarvoa korkeammalla. Sukupuolijakauman osoittaa, että Suomessa kuten monessa muussakin maassa enemmistö ammatilliseen koulutukseen hakeutuvista nuorista on miehiä. 

OECD:n raportissa positiivisesta kehityksestä kertoo myös koulutuksen ja työn ulkopuolisten nuorten (NEET) osuuden laskeneen vuoden 2017 17 prosentista 14,2 prosenttiin viime vuonna. Suomessa lasku on ollut erityisen positiivinen suhteessa muihin Pohjoismaihin. 

Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus CEDEFOP julkaissut Suomen ammatillista koulutuksesta koskevan katsauksensa. Suomen järjestelmä saa erityisesti kehuja joustavuudesta koko työikäiselle väestölle, opiskelijakeskeisyydestä ja osaamisperusteisuudesta. Lisäksi koulutuksen suunnittelu yhteistyössä työmarkkinoiden kanssa, opettajien arvostus sekä hyvä työllistymis- ja jatko-opintovalmiudet saavat kiitosta. 

Haasteina puolestaan ovat katsauksen mukaan työelämäyhteistyön toimivat käytännöt, ohjauksen riittävyys työpaikalla, opettajien täydennyskoulutus sekä uuden rahoitusmallin vaikutukset.

Euroopan komission koulutuksen seurantaraportti Education and Training Monitor antaa kehuja Suomelle aikuisten osallistumisesta koulutukseen sekä tutkimukseen perustuvasti opettajakoulutuksesta. Aikuiskoulutuksen osallistumisaste on jopa 17 prosenttiyksikköä EU-maiden keskiarvoa korkeampi. Vastaavasti haasteiksi raportti nostaa opettajien ikärakenteen sekä tieto- ja viestintätekniikan käytön vähäisyyden opetuksessa.

Ammatillinen koulutus kohtaa monia haasteita jatkuvasta oppimisesta rahoitusvajeeseen, mutta jokainen suomalaisen ammatillisen koulutuksen toimija voi olla ylpeä vertailussa minkä tahansa muun maan järjestelmään.

Lisää aiheesta:
CEDEFOP Katsaus Suomen ammatilliseen koulutukseen
Euroopan komission Education and Training Monitor -raportti
OECD Education at a Glance 2019