Sivistyskatsaus unohtaa ammattiosaajien määrällisen tarpeen

12.01.2023

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut ensimmäisen Sivistyskatsauksen. Katsauksessa luodaan kokonaiskuva ministeriön hallinnonalan kehityksestä viime vuosikymmenten ajalta.

Sivistyskatsaus tarkastelee monipuolisesti yhteiskunnan koko sivistyssektoria. Päällimmäiseksi nostetaan huoli koulutustason hiipumisesta. Tällä tarkoitetaan erityisesti korkeakoulutettujen suhteellisen osuuden laskua.

Katsauksen julkistamistilaisuuden puheenvuorossaan OKM:n neuvotteleva virkamies Aleksi Kalenius asetti riman niin, että 2040-luvun alussa korkeakoulutukinnon suorittavien määrä tulisi olla jopa 70 prosenttia ikäluokasta.

- Huoli koulutustason hiipumisesta on perusteltua. Sivistyskatsaus kuitenkin asettaa korkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen vastakkain tarpeettomasti. Osaamistason nostoa voidaan toteuttaa myös ammatillisen koulutuksen väylien avulla, painotta AMKEn toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu.

Katsauksessa ja siihen liittyvässä julkistamistilaisuudessa nostetaan esiin myös ammatillisen koulutuksen määrällinen vähentäminen. Tätä perusteellaan esimerkiksi sillä, että ammatillinen koulutus syö korkeakoulutuksen resursseja eikä ammatillinen koulutus tuota riittävästi hyötyä yhteiskunnalle ja yksilölle.  

- Sivistyskatsauksen viesti on ristiriidassa elinkeinoelämän viestien kanssa. Elinkeinoelämän selvitysten mukaan merkittävin osa työvoimatarpeesta tulee ammattiosaajista. Tähän ei nähdä muutosta lähitulevaisuudessa. Päinvastoin merkittävä osa teollisuuden uusista investoinneista vaatii ammattiosaajien lisäystä, toteaa Lamppu. 

Suomen tulee kehittää ja resursoida kaikkia koulutusasteita. Varhaiskasvatus- ja perusaste luo pohjan osaamiselle. Merkittävälle osalle ikäluokista on kysyntää ammattiosaajina pitkälle tulevaisuuteen.

Korkeakoulutus sekä tiede- ja tutkimus vaativat yhä enemmän resursseja. Nämä panostukset eivät kuitenkaan saa olla poissa muusta koulutuksesta. Tarvitsemme myös voimakasta osaamiseen ja työhön perustuvaa maahanmuuttoa.