Selvitys toisen asteen koulutuksen kustannuksista jäi vajaaksi

25.01.2018

Kuva toisen asteen koulutuksen kustannuksista jäi vajaaksi maanantaina julkaistussa Opetushallituksen selvityksessä. 

- Merkittävimmät kustannukset opiskelijalle aiheutuvat opiskeluaikaisesta asumisesta, toimeentulosta ja matkustamisesta, arvioi AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempinen

Tuoreen Amisbarometrin mukaan joka kolmas ammattiin opiskeleva asuu muualla kuin vanhempiensa luona. Opintojen vuoksi toiselle paikkakunnalle on muuttanut 16 prosenttia opiskelijoista. 

Oppimateriaalien kustannuksien selvittäminen ei Lempisen mukaan kerro koko kuvaa opiskelijan taloudellisesta taakasta.

Kelan tietojen mukaan ammatillisissa oppilaitoksissa oli 13 160 opintovelallista 16-19 -vuotiasta opiskelijaa lukuvuonna 2016-2017. Tämä tarkoittaa sitä, että 11 prosenttia ammattikoululaisista käytti opintolainaa. Keskimääräinen laina oli 3847 euroa. 

Saman ikäisistä lukiolaisista opintovelkaisia oli 2441 ja keskimäärin velkaa oli 3102 euroa.

Lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa on kummassakin vajaa 100 000 alle 20 -vuotiasta opiskelijaa. 

Myös opiskelija- ja nuorisojärjestöt pettyivät Opetushallituksen selvitykseen toisen asteen koulutuksen kustannuksista.

- Selvitys ei tuo kaivattua lisätietoa koulutuksen kustannuksista tai siitä, kuinka monen nuoren koulutuspolkuun kustannukset todellisuudessa vaikuttavat, järjestöjen tiedotteessa todetaan. 

Saatavilla ei ole tilastotietoja siitä, kuinka moni nuori turvautuu toimeentulotuen lisäosaan kattaakseen oppimateriaalikulujaan. Selvitys ei myöskään tarjoa vastauksia siihen, kuinka monen nuoren kohdalla yhteiskunnan tukimuodot ovat riittämättömiä.

Myös alueellinen eriarvoistuminen jää selvityksen tekijöiltä huomiotta, kritisoidaan tiedotteessa, jonka ovat lähettäneet Pelastakaa Lapset, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto — SAKKI, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi, Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ja Suomen Vanhempainliitto.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on huolissaan niistä nuorista, joille kustannukset voivat muodostuvat esteeksi lukion tai ammatillisen koulutuksen suorittamiselle. Ministerin mukaan toimien tulee kohdentua nimenomaan putoamisvaarassa oleviin nuoriin, sillä julkinen talous on tiukoilla.

- Aidosti maksuton toisen asteen koulutus on hyvä tavoite, arvioi AMKEn Lempinen. Nykyisiä oppimateriaalikustannuksia ei kuitenkaan voi sälyttää koulutuksen järjestäjille ja oppilaitoksille vuosia kestäneiden koulutusleikkausten jälkeen. 

- Tänäkin vuonna kaksi kolmesta ammatillisen koulutuksen järjestäjästä on menettänyt rahoitusta viime vuoteen verrattuna. Nollasummapelissä uudet kustannukset johtavat uusiin säästöihin tiloista ja henkilöstöstä.

Lempinen muistuttaa, että toisen asteen koulutus koskettaa muitakin kuin nuoria. Uusi ammatillisen koulutuksen laki mahdollistaa maksujen perimisen ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittamisesta. Tämäkin heikentää yhdenvertaisia koulutusmahdollisuuksia.