Saskyn kasvatti Vuoden Artesaaniksi

20.11.2018

Kuva: Vuoden Artesaani Jonne Lindholm (kuvassa keskellä) kiitti puheessaan mm. opettajiaan Saskyn Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Messut juonsi Ella Kanninen (kuvassa vas.), kilpailun palkinnon luovutti opetusneuvos Hanna Ketonen opetushallituksesta (kuvassa oik.)

SASKY koulutuskuntayhtymän (Sasky) Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta (Ikata) val-mistuneet opiskelijat menestyivät Suomen Kädentaidot -messujen yhteydessä järjestetyissä kilpai-luissa. Tällä kertaa tuloksena oli Vuoden Artesaani -kilpailussa kaksi finalistia, joista toinen, turkulainen Jonne Lindholm valittiin Vuoden Artesaaniksi. 

Lindholm valmistui Ikatalta keväällä 2018 rakennusrestauroinnin artesaaniksi. Hänellä on intohimoinen, sitoutunut ja periksiantamaton asenne vaativaa restaurointityötä kohtaan. Lindholmin restaurointiprojektit edustavat mallikelpoisesti perusteellista ja perinteistä suomalaista työtä. Lindholmin työssä kohtaavat vanha ja uusi, kaikki lähtee vauriokartoituk-sesta ja vanhan dokumentoinnista. Raadin mukaan Lindholmin ote on visuaalinen ja hänellä on taito nähdä kokonaisuuksia. 

Vuoden Artesaani –kilpailu on tarkoitettu kuluvan vuoden aikana käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksis-ta valmistuneille tai valmistuville opiskelijoille. Kilpailun tavoitteena on pitää yllä ja edistää suomalaisen käsityön arvostusta, edistää tietoisuutta alalle valmistuvista kädentaitajista sekä edesauttaa vastavalmistuneiden artesaanien työllistymismahdollisuuksia. 

Kilpailujen voittajat julkistettiin Suomen Kädentaidot –messujen avajaisissa Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa perjantaina 16.11. Nyt jo 23. kerran järjestettävä tapahtuma on Euroopan suurin käsi- ja taideteollisuusalan tapahtuma, näytteilleasettajia on noin 700 ja messukävijöitä odotetaan paikalle viikonlopun aikana jopa 40 000.

Teksti ja kuva: SASKY