Rahoituksen leikkauksia ei ole peruttu

10.03.2015

Tiedotusvälineet kertoivat jo eilen illalla, että OKM:n johto pohtii rahoituslainkin pysäyttämistä järjestämisverkkolain kaaduttua sivistysvaliokunnassa. Tällaisesta ei löytyne ennakkotapausta Suomen poliittisesta historiasta.
Viimeinenkin hallituksen rummuttamista rakenneuudistuksista kaatuu kalkkiviikoille, vaikka päähallituspuolueiden puheenjohtajat sitä tukivat. Tästä sekasotkusta kirjoitetaan vielä kirjoja.

Ongelmat lykkääntyivät

Koulutuksen rahoituslaille lasketuista 191 miljoonan euron säästöistä 35 miljoonaa euroa perustuu tutkinnon jo suorittaneiden ohjaamisesta näyttötutkintoihin. OKM:n mukaan tälle piti tulla laillinen perusta järjestämisverkkolaista, joka nyt kaatui. OKM:n arvioiden mukaan tuo 35 M€ on nyt ”tyhjän päällä” ja tulee katettavaksi ammatillisen koulutuksen rahoituksesta. Tämä tarkoittaa noin 3500 VOS-rahoitteista paikkaa.
Ammatillisen koulutuksen rahoitus määräytyy toistaiseksi voimassaolevan lainsäädännön ja tehtyjen leikkausten mukaisesti. Yksikköhintaan ja järjestämislupien mukaisiin opiskelijamääriin kohdistuvat paineet ratkaistaan hallitusohjelmaneuvotteluissa tai koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman (Kesu) valmistelussa.
Tulevaisuus näyttää epäselvältä, mutta lakien kaatuminen ei poista tarvetta toiminnan tehostamiselta eikä rakenteellisilta uudistuksilta. Mikään poliittinen ryhmä ei ole kyseenalaistanut marraskuun 2013 päätöstä leikata toisen asteen koulutuksesta 260 miljoonaa euroa. Olemme siirtyneet pysyvästi aikaan, jolloin toimintatavat ja organisaatiot ovat jatkuvassa muutoksessa.
OKM:sta ei vielä arvioida, millä aikataululla sisällä olevia hakemuksia järjestämislupien tarkistamisesta käsitellään.

Emme seiso virtaavassa vedessä

Ikävistä uutista huolimatta on muistettava, että ammatillinen koulutus on jo uudistunut roimasti.
Työssäoppiminen ja ammattiosaamisen näytöt ovat vieneet koulutusta ja oppimistulosten arviointia työpaikoille. Järjestäjäverkko on supistunut yli kolmanneksen 15 vuoden aikana. Peruskoulutuksen järjestäjiä oli vuoden 1999 alussa vielä 216 kappaletta ja nyt 135. Takana on useita fuusioita tai uusien organisaatioiden rakentamisia. Nyt olemme siirtymässä kohti osaamisperusteisia tutkintoja.

AMKE:n hallitus koolla

AMKE:n hallitus kokoontuu 11 ja 12.3. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen toimintastrategiaa ja toiminnan organisointia jatkossa. Samalla hallitus päivittää syksyllä 2014 hyväksyttyjä ja marraskuussa Kouvolan seminaarissa esitettyjä hallitusohjelmatavoitteita. Joudumme ottamaan kantaa mm. työssäoppimisen laajentamiseen ja jatko-opintokelpoisuuteen.
Puolueiden ja useiden etujärjestöjen linjaukset korostavat oppi- tai koulutussopimusta tai 2+1 mallia. Laajennettu työssäoppiminen on arkea monin paikoin, mutta sitä voidaan käyttää myös säästämisen välineenä. Tämä tuli esiin mm. eduskunnan välikysymyskeskustelussa.  Ammatillinen koulutus tulee olemaan mukana sääntelyn purkamisessa, mitä gallupsuosikki Keskusta on esittänyt.

Terveisin,
Petri Lempinen
Toimitusjohtaja
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
puhelin 040 7667 805
sähköposti petri.lempinen@amke.fi
twitter @LempinenPetri