Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Yhteystiedot

Pirve Harakka on AMKE Oy:n uusi tapahtumatuottaja

17.06.2019

AMKE Oyn tapahtumatuottajaksi on valittu tradenomi Pirve Harakka. Pirvellä on vahvaa osaamista ja pitkä kokemus tapahtumien tuottamisesta sekä työn että harrastusten kautta. Hän on opiskellut tapahtumatuottamista ja tällä hetkellä on loppusuoralla kulttuurituottajan (YAMK) opinnoissa.

Pirve on työskennellyt yhteyskoordinaattorina Helsingin Ekonomit ry:ssä vuodesta 2015 lähtien.

AMKEssa Pirve aloittaa 12.8 ja odottaa innolla työtä ammatillisen koulutuksen kentällä. Uransa alussa Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien Liitto – SAMOK ry:ssä työskennelleenä nyt AMKEn tapahtumatuottajan tehtävässä rinki sulkeutuu.

- Paluu ammatillisen koulutuksen kehittämisen pariin tuntuu erittäin hyvältä. Tehtävä tapahtumatuotannon kehittämisen ja uudistamisen parissa on juuri sitä, mitä haluan tehdä.

AMKEssa uusi tapahtumatuottaja otetaan lämmöllä vastaan.

- AMKEn tapahtumat ovat jäsenistömme sekä sidosryhmiemme kohtaamispaikka. Tapahtumiemme kautta haluamme tuoda jäsenillemme ajankohtaisen edunvalvonnan, tiedon ja verkostoitumismahdollisuuksien lisäksi ideoita, elämyksiä ja iloa. Uskon, että uuden tapahtumatuottajan kanssa saamme nostettua AMKEn tapahtumat koulutuskentän arvostetuimmiksi ja antoisimmiksi, toteaa AMKEn toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu.

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Siltasaarenkatu 12, 00530 Helsinki (sisäänkäynti Paasivuorenkadun puolelta, C-rappu)
00530 Helsinki

toimisto@amke.fi