Partion ja oppilaitoksen välisessä yhteistyössä voittavat kaikki

04.02.2022

Partion ja oppilaitoksen välisessä yhteistyössä on potentiaalia, jonka tarjoamia mahdollisuuksia ei ole vielä kaikkia edes löydetty. Yhteistyö on molemmille osapuolille hyödyllinen ja sitä voidaan tehdä hyvin monesta lähtökohdasta käsin ja monin eri tavoin.

- Yhteistyön kautta partio saa oppilaiden osaamisen käyttöönsä. Oppilaitokset taas saavat partion kautta opiskelijoille monipuolisen ja mielekkään oppimisympäristön, motivoituneen tiimin tukijoukokseen sekä ennen kaikkea mahdollisuuden edistää opintoja jopa nopeutetusti. Kajohan on pieni kaupunki, jota rakennetaan ja pidetään yllä kaikkine tarpeineen, joten sieltä löytyy oppimisympäristöjä lähes kaikille aloille, kertoo Partion oppilaitosyhteistyöexpertti Petri Isoluoma 

Finnjamboree Kajo näyttää esimerkkiä

15 000 osallistuja kansainvälinen suurleiri, Finnjamboree Kajo, tekee näkyväksi monimuotoisen ja monialalaisen yhteistyön oppilaitosten ja partion välillä. Seuraavassa muutamia esimerkkejä:

Opiskelijaryhmä tuottaa markkinointia leirihotellille
Suurleirillä leirihotellipalveluiden suunnitteluun ja markkinointiin hyödynnetään ja yhdistetään Tampereen seudun ammatillisen oppilaitoksen, Tredun, matkailualan perustutkinnon suorittavien opiskelijoiden osaamista. Opiskelijaryhmä työstää aihetta oppitunneilla leirihotellitiimin innostamana ja tehtävänannon antajana. Opiskelijoille tarjoutuu yhteistyön myötä erityiset puitteet, joissa opiskelijat pääsevät käyttämään luovuuttaan.

Opiskelijaryhmä valmistaa tilaustyön
Yhteistyö voi alkaa myös sillä, että partio tekee tilauksen opiskelijoilta. Esimerkkinä tästä on Kajolle leirihotelliin tilattava mocktailbaaritiskirakennelma Tredun rakennusalan perustutkinnon opiskelijoilta. Samassa yhteydessä suunnitellaan alan opiskelijoiden mahdollisuutta suorittaa harjoitteluansa Kajon rakennusleirillä.

Opiskelijoiden työssäoppimisjakso ennen leiriä
Yhteistyö voidaan räätälöidä myös kohdennetusti muutamalle opiskelijalle. Kajolla virtuaalivierailupäivän suunnittelun ja toteutuksen tekevät kaksi opiskelijaa, jotka opiskelevat Tredussa media-alan ja kuvallisen ilmaisun tutkintoa. Opiskelija tekevät Kajolle vierailupäivätiimiin työssäoppimisjakson keväällä 2022. Opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat virtuaalivierailupäivän, minkä lisäksi heidän on tarkoitus osallistua vierailupäivän viestintä- ja markkinointimateriaalin suunnitteluun ja toteutukseen. Työ on tämänhetkisen tiedon mukaan tarkoitus toteuttaa käytännössä kokonaan ennen leiriä.

Yksilöllinen osaamislähtöinen räätälöinti
Yksittäisille opiskelijoille voidaan myös räätälöidä työtehtäviä osaamislähtöisesti opintojen mukaan. Kajon leirihotellin vastaanottoon on tulossa Tredun matkailualan perustutkinnon opiskelija suorittamaan työssäoppimisjaksoaan. Hotellipesti suunnitellaan tarkasti yhteistyössä oppilaitoksen kanssa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:

Petri Isoluoma, oppilaitosyhteistyöexpertti
040-5344036
petri.isoluoma@partio.fi