Palkka on ansaittava

21.10.2016

Vuodesta 2018 alkaen ammatillisen koulutuksen rahoitukseen vaikuttavat opiskelijoiden suoritukset ja opinnoistaan antama palaute sekä työllistyminen. Näillä kriteereillä rahoituksesta voi lähitulevaisuudessa tulla jopa puolet. Nykyisin rahoitus perustuu lähes kokonaan siihen, että opiskelija on kirjoilla oppilaitoksessa.

- Dramaattinen rahoitusjärjestelmän uudistus muuttaa ammatillisen koulutuksen ansaintalogiikan. Toiminnan jatkuvuus edellyttää, että koulutuksen järjestäjä varmistaa rahoituksensa, kirjoittaa AMKE ry:n toimitusjohtaja Petri Lempinen Opettaja-lehdessä 21.10.

Lempinen toteaa opintojen keskeyttämisen ja työttömäksi valmistumisen vähentävän rahoitusta, josta palkkoja maksetaan. Jokaisesta opiskelijasta on huolehdittava nykyistä paremmin.

- Koulutuksen järjestäjä ei ole vain organisaatio, vaan jokaisen siellä työskentelevän henkilön muodostama työyhteisö. 

Opiskelijat on saatava oppimaan, valmistumaan ja työllistymään eikä palkan ansaitsemiseksi riitä pelkkä opettaminen tai ohjaaminen. Lisäksi tämä on tehtävä aikana, jolloin henkilöstöä on vähemmän.

Lempisen mukaan muutoksen on lähdettävä pedagogiikan päivittämisestä. Kun töiden organisoinnissa opiskelijan ja opettajan työviikot irtaantuvat toisistaan ja yksin tehtävä työ korvautuu tiimi- ja yhteisopettajuudella, ovat Lempisen mukaan oppisopimuksen ja oppilaitoksessa opiskelemisen yhdistävät 2+1-mallit vihdoinkin saatava valtavirtaan.

Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on ammattitaito, joka kelpaa työmarkkinoilla. Lempisen mukaan tähän on pyrittävä opiskelijoiden eritasoisita valmiuksista huolimatta. Lempinen muistuttaa ammatillisen koulutuksen vastuun koko ikäluokan kouluttamisesta tarkoittavan opiskelupaikan tarjoamista heillekin, jotka peruskoulussa oppivat hädin tuskin lukemaan.

Pisa-tulokset kertovat, että joka kuudes peruskoululainen ei opi tarpeeksi selvitäkseen toisen asteen opinnoista.

- Pitäisikö perusopetuksessa olla tulosrahoitus tämän ongelman korvaamiseksi?, Lempinen kysyy.

Lempisen kirjoitus Opettaja-lehdessä