Pääministeri vieraili Oulun seudun koulutuskuntayhtymässä

24.08.2016


 

Pääministeri Juha Sipilä seurueineen vieraili Oulun seudun koulutuskuntayhtymässä keskiviikkona 24.8.2016.  Tutustumiskäynnillä olivat mukana pääministerin lisäksi kansanedustajat Hanna Kosonen, Seppo Kääriäinen, Mikko Savola ja Mirja Vehkaperä sekä Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen.

Osekkia ja sen oppilaitosta Oulun seudun ammattiopisto OSAOa vieraille esitellyt kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi kertoi, että määrärahojen vähenemisestä huolimatta Osekkissa on toistaiseksi pärjätty ketteryydellä ja muutoksiin sopeutumalla.

- Olemme alkaneet tehdä asioita uudella tavalla. Olemme muun muassa siirtyneet tiimiopetukseen sekä lisänneet opettajien suunnittelu- ja muuta yhteistyötä. OSAOssa ei ole jouduttu pienentämään opiskelijamääriä eikä vähentämään tuntimääriä.

Jarmo Paloniemi arveli Osekkin selviävän vielä ensi vuodestakin, vaikka sen rahoitus pienenee 74 miljoonasta 66 miljoonaan euroon. Mutta ammatillisen koulutuksen rahoitus tulee kuitenkin pikaisesti saada selkeämmälle ja kestävämmälle pohjalle:

-  Uusi rahoitusmalli tulee saada käyttöön jo vuonna 2018. Nykyinen rahoitusmalli on niin ongelmallinen, että siitä halutaan eroon mahdollisimman pian. Valmisteilla olevassa uudessa mallissa koulutuksen vaikuttavuuden painoarvo kasvaa, eikä enää rangaista niitä kouluja, joiden opiskelijat onnistuvat valmistumaan etuajassa.

Vierailu huipentui kyselytuntiin, jossa pääministeri sai vastattavakseen eri alojen opiskelijoiden ja Osekkin henkilöstön edustajien kysymyksiä. Kysymyksiä satelikin aina kapotaasiliikenteestä aikuisopiskelijoiden kontaktituntien määriin.

Niin opiskelijat kuin henkilöstönkin edustajat toivat esille huolensa rahoitusleikkausten vaikutuksista ammatilliseen koulutukseen. Pääministeri Sipilä totesi, ettei koulutusrahoitukseen olisi haluttu koskea, mutta leikkaukset olivat kuitenkin välttämättömiä.

Merkittävänä luonnonvara- ja logistiikka-alojen kouluttajana Osekkissa ollaan huolestuneita erityisesti näiden alojen mahdollisista rahoitusleikkauksista, jotka pahimmillaan voivat johtaa esimerkiksi opetusmaatilojen sulkemisiin. Pääministeri kertoi asian olevan tiedossa ja viestin jo viedyn opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Pääministeri rohkaisi opiskelijoita erilaisille reiteille koulutuspoluillaan. Ammatit uudistuvat ja ammatinvaihtoja tulee eteen. Sipilän mukaan hyvin monille työssä oppiminen on paras tapa oppia. Pääministeri arvelikin oppisopimusmuotoisen koulutuksen lisääntyvän, mutta myönsi sen haasteena olevan erot yritysten välillä sekä yritysten rajalliset talous- ja henkilöresurssit.