Osuuskunta on innostava tapa oppia

25.04.2016

Oppimisosuuskunnan tarkoitus on tukea opiskelua, kasvattaa vastuuta ja antaa ensimakua työelämästä ja yrittäjyydestä. Kun aidot työtehtävät yhdistetään opintoihin, saadaan oppimisympäristöstä innostava. 

- Osuuskunnassa voi opintojen lisäksi kerryttää työkokemusta, saada aitoja asiakaskontakteja ja nähdä mitä yrittäjyys on oikeasti sekä tietysti oppia ja saada mahdollisesti vähän voittoakin toiminnallaan, kiteyttää koulutuskeskus Sedun koulutusjohtaja Hellevi Lassila.

Koulutuskeskus Sedussa toimii tällä hetkellä kolme osuuskuntaa. Monialainen KAMP  tarjoaa oppimisareenan opiskelijoille mm. hotelli-, ravintola- ja cateringalalla, kotityö- ja puhdistuspalvelualalla, pintakäsittelyalalla, tietoliikennealalla sekä verhoilun ja graafisen suunnittelun alalla.

Artesaaniosuuskunta Pohjanmaa toimii käsi- ja taideteollisuusalan opiskelijoiden omana osuuskuntana. Kolmas Sedun osuuskunta on Kurikkaan hiljattain perustettu osuuskunta Kurikan Stiilipiili, jossa kone- ja metallialan sekä autoalan opiskelijat ovat lähteneet vahvaan yhteistyöhön alueen yrittäjien kanssa.  

Osuuskunnat toimivat Sedussa oppimisympäristöinä. Lassilan mukaan töitä voi tehdä myös omalla vapaa-ajalla ja omien mielenkiinnon kohteiden parissa eikä ainoastaan "oman alan töiden" parissa. 

- Opettajat toimivat osuuskunnissa valmentajina. Heidän tehtävänään on sovittaa osuuskunnan asiakastyöt osaksi opintoja huolehtien samalla opintojen etenemisestä.

Arinomissa käytännön oppia yrittäjyydestä

Myös Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa on toteutettu oppimisosuuskuntatoimintaa. Keväällä 2015 perustetussa oppimisosuuskunta Arinomissa alusta asti mukana ollut Sanni Aalto kokee osuuskuntatoiminnan tukeneen hyvin opiskelua.

- Käytännössä ja oikeissa tehtävissä toimiminen antaa yrittämisestä paljon syvällisemmän kuvan. Osuuskunnassa toimimme aidossa ympäristössä ja teemme aitoja työtehtäviä eikä vain harjoitella keinotekoisesti asioita luokassa.

Arinomissa voi suorittaa merkonomin ja datanomin tutkintoon liittyviä opintoja tehden oikeita töitä ja ansaitsemalla myös tuloja. Opiskelijat markkinoivat tuotteitaan ja palveluitaan itse. Merkonomiopiskelijat voivat tehdä esimerkiksi tapahtumajärjestelyitä ja pienen yrityksen kirjanpitoa. Datanomiopiskelijoilta puolestaan luonnistuu esimerkiksi nettisivujen tai sähköisten kauppapaikkojen tekeminen.

Osuuskuntatoiminnan ohessa tulee luonnollisesti hoidettua opintoja esimerkiksi kirjanpidon sekä taloushallinnon osalta. Osuuskunnassa oppii myös tiimityö-, esimies- ja alaistaitoja sekä vastuunottoa omista ja toisten tekemisistä.