Osallistu kuulemiseen EU:n koulutusohjelman tulevaisuudesta

14.02.2018

Euroopan komissio on avannut julkisen kuulemisen 2020-luvun ohjelmista. Kuuleminen koskee mm. Erasmus+ koulutusohjelman jatkoa. 

Tavoitteena on selvittää nykyisten ohjelmien vahvuuksia ja heikkouksia sekä kartoittaa eri ohjelmien välisiä synergiaetuja sekä yhä parempi ja tehokkaampi EU-rahoituksen suuntaaminen ja käyttö.

- Suomessa EU-ohjelmia on hyödynnetty tehokkaasti ja hyvin. Tämänkin vuoksi on tärkeää, että saisimme paljon vastauksia ja mielipiteitä Suomesta, kannustaa opetusneuvos Mikko Nupponen Opetushallituksesta.

EU-rahoituksella on erittäin suuri merkitys suomalaisen koulutuksen kansainvälistymiselle. Opetushallituksen mukaan yli 80 prosenttia ammatillisen koulutuksen kansainvälisyydestä on riippuvaista EU-rahoituksesta.

Ammatillisen koulutuksen opiskelijoista vaihtoihin osallistuu 14 prosenttia. Ammattiin opiskelevien vaihtojaksot ovat pääosin kahdeksan viikon pituisia. Yliopisto-opiskelijoista vaihdossa käy peräti joka neljäs.
Kaikkiaan EU:n vaihto-ohjelmiin on osallistunut 255 000 suomalaista vuoden 1992 jälkeen.

Tulevat ohjelma valmistellaan vuosien 2021-2027 rahoituskehyksen ajalle. Ensi vuosikymmenen rahoituskehyksen valmistelu alkaa helmikuussa pidettävässä ylimääräisessä huippukokouksessa. Ensimmäiset ohjelmaesitykset mm. Erasmuksen jatkon osalta tulevat toukokuun lopulla.

Erasmus+ on kansalaisten ja päättäjien arvostama ohjelma, mutta sen budjetin laajentaminen riippuu EU:n tulevaisuudesta. Suurin uhka EU:n tulevalle on Brexit, joka edellyttää kustannusten leikkaamista tai lisärahoitusta nykyisiltä jäsenmailta. 

AMKE pitää tärkeänä, että ohjelma jatkossakin mahdollistaa laajan opiskelijoiden ja henkilöstön liikkuvuuden eri koulutusmuodoissa. 

- Ohjelmalla on tuettava ihmisoikeuksiin ja suvaitsevaisuuteen perustuvien eurooppalaisten arvojen leviämistä kansalaisten parissa, linjaa AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempinen.

Erasmus+ mahdollistaa myös oppilaitosten osallistumisen hankkeisin, mikä on ollut erittäin tärkeää ammatillisten oppilaitosten kansainvälistymiselle. Monet oppilaitokset ovat verkostoituneet myös hankkeisiin, joilla tuetaan yleiseurooppalaisia koulutuspoliittisia tavoitteita.

Erasmus on ollut menestystarina

Vuosina 2007-2016 EU:n koulutusohjelmilla on tuettu noin seitsemän miljoonan ihmisen liikkuvuutta ja mahdollistettu yli 1,1 miljoonaa organisaation osallistuminen yhteishankkeisiin.

Nykyisen Erasmus + -ohjelman budjetti on vuosina 2014-2020 on yhteensä 14,8 miljardia euroa. Rahoituksesta valtaosa eli 58 % käytetään korkeakoulutukseen. Ammatillisen koulutuksen osuus on 23 prosenttia.
Rahoitus jakautuu eri toimintoihin seuraavasti:

•    liikkuvuus (key action 1)  69 %
•    hankkeet (key action 2) 26 %
•    poliittiset vaikutukset (key action 3) 6 %

Kuulemiseen voivat vastata kaikki EU-kansalaiset tai organisaatiot 8.3.2018 saakka.