Osaamisperustaisuus osana reformia: opekin oppii käytännöstä

09.10.2015

Osaamisperustaisuuteen siirtymistä on johdettava. Tämä viesti nousi vahvasti esiin AMKEn koulutuksen johtamisen verkoston seminaarissa Rovaniemellä 24.–25.9.2015.

Osaamisperustaisuus on ammatillisen koulutuksen reformin kulmakiviä ja se edellyttää toimintatapojen muuttamista.

Oppimisen, ohjauksen ja opettamisen toimintamalleja onkin uudistettava johtamisella ja henkilöstön kehittämisellä, sillä opettajilla on lähtötilanteessa erilaiset valmiudet vastata tulevaan muutokseen.

Seminaarissa oli lisäksi esillä uuden opettajuuden osaamisalueita: näistä mainittiin ainakin substanssiosaaminen, työyhteisöosaaminen, kehittämisosaaminen ja pedagoginen osaaminen: myös opettajat oppivat työnteon ja kokemuksen kautta.

”Tartu uusiin haasteisiin ja opi työssä. Pohjaksi tarvitaan vähän valmennusta ja mausteeksi muiden kokemuksia ja dialogia.”

Muutokseen osallistuvat henkilöstön lisäksi myös opiskelijat ja työelämän edustajat.  Opiskelijoille tämä käytännössä tarkoittaa muun muassa joustavia opintopolkuja ja irtoamista perinteisistä oppitunti- ja ryhmäsidonnaisuuksista. Esimerkiksi oppimisympäristöissä on haettu erilaisia toimintatapoja organisoimalla ”YritysAmis” yhtiöitä tai osuuskuntia, joiden ideana ovat oppimisjaksot, jotka toteutetaan asiakaslähtöisinä palveluina ja tuotteina.

Omia digitaalisia valmiuksiin koulutuksen järjestäjän on puolestaan syytä analysoida yhteistyössä työelämäkumppaneiden kanssa. Siirryttäessä yhä konkreettisemmin digitaalisuuden hyödyntämiseen pedagoginen johtaminen korostuu.

Lisätietoja:

Johan Hahkala
sähköposti: johan.hahkala@amke.fi
puhelin: 050 66745