Oppiva Invest Oy aloittaa toimintansa

08.04.2019

Opetushallituksen perustama valtion erityistehtäväyhtiö Oppiva Invest Oy on aloittanut toimintansa. Yhtiö myöntää pääomalainoja yrityksille hankintalain mukaista kilpailutusta mukaillen. Yritysten hakemukset arvioidaan moniammatillisesti muun muassa sen perusteella, kuinka innovatiivisia esitetyt kehittämis- tai investointisuunnitelmat ovat, miten ne soveltuvat ammatillisen koulutuksen kehittämislinjauksiin ja kuinka toteutuskelpoisena liikeideaa pidetään toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden näkökulmasta.  

-  Uskon, että uusi yhtiö auttaa luomaan kilpailukykyisiä liiketoimintaympäristöjä ammatillisen koulutuksen tueksi, toteaa yhtiön hallitukseen nimetty AMKEn hallituksen jäsen Riikka-Maria Yli-Suomu.

Rahoitettavan toiminnan tulee olla yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sekä tukea ammatillisen koulutuksen järjestämistä ja uudistumista. Myönnettäville pääomalainoille sovitaan korko ja takaisinmaksuaika kilpailutukseen liittyvän neuvottelumenettelyn yhteydessä.

Oppiva Invest Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii KTM Harri Lauslahti ja jäseniä KM, MBA Riikka-Maria Yli-Suomun lisäksi ovat OTK Timo Lankinen, KTM Mirjam Sarkki sekä DI Petri Takala. Yhtiö luo kevään aikaan toiminnalleen perusrakenteet ja valitsee toimitusjohtajan. Ensimmäinen rahoitushaku pyritään avaamaan syksyllä 2019.  Oppiva Invest avaa lähikuukausien aikana verkkosivut osoitteessa www.oppivainvest.fi ja tiedottaa toiminnastaan yksityiskohtaisemmin järjestäydyttyään.  

- On hyvä, että perustetussa yhtiössä on ammatillisen koulutuksen kentän vahva osaaminen ja näkemys sanoo AMKEn toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu.