Nuorisobarometri 2017: Nuoret suhtautuvat myönteisesti oppimiseen ja koulutukseen

22.03.2018

Suomalaiset nuoret suhtautuvat myönteisesti oppimiseen ja koulutukseen, selviää vuoden 2017 nuorisobarometrista. Tutkimukseen osallistuneista nuorista 94 prosenttia uskoo koulutuksen parantavan olennaisesti työnsaantimahdollisuuksia. Nuoret kokevat yleissivistyksen arvokkaaksi, ja suurin osa kertoo opiskelevansa itselleen mieluisaa alaa

OPOt edelleen tärkein tietolähde

Nuorisobarometri selvitti nyt kolmatta kertaa nuorten kokemuksia siitä, mistä he ovat saaneet tietoa peruskoulun jälkeisistä koulutusvaihtoehdoista. Opinto-ohjaajien, opettajien ja vanhempien merkitys tietolähteenä on pysynyt yhtä vahvana tai vahvistunut entisestään. Nuorille läheisten aikuisten merkitys koulutusvaihtoehdoista keskusteltaessa on tämän mukaan ollut vakaa viimeisten 15 vuoden aikana. Sen sijaan kavereiden tärkeys opiskeluvaihtoehtojen tietolähteenä on vähentynyt kysely kyselyltä.

Ammatilliset opinnot nähdään väylänä työelämään

Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat ovat halunneet valita ammatin tai alan, jolta saa helposti töitä eikä jää työttömäksi opintojen jälkeen. Yliopisto-opiskelijat puolestaan antavat koulutuksen työllistävyydelle vähiten painoa

Koulutustilastoissa neljä viidestä toisen asteen korkeimpana tutkintonaan suorittaneista 25–34-vuotiaasta on ammatillisella linjalla. Kansainvälisesti vertaillen osuus on Suomessa poikkeuksellisen suuri, mikä kertoo ammattikoulutuksen luomista hyvistä työllistymismahdollisuuksista, sekä toisaalta myös siitä, että lukiolaisista suhteellisen suuri osuus jatkaa suorittamaan ylempiä tutkintoja.

Nuoret tarvitsevat ohjausta

Jopa 17 prosenttia nuorista kertoo keskeyttäneensä tutkintoon johtavan koulutuksen jossain vaiheessa. Barometrin mukaan merkittävin syy keskeyttämiselle on väärä alavalinta.  Myös heikko kouluviihtyvyys ja koulun ulkopuolisten asioiden kuormittavuus sekä terveydelliset ongelmat ovat merkittäviä syitä koulutuksen keskeyttämiseen.

Positiivista on, että valtaosa nuorista kuitenkin jatkaa opiskeluaan, ja keskeyttäminen voidaankin katsoa osaksi itselle sopivan opintopolun löytämistä. 


 

Lähde: www.tietoanuorista.fi