Niukkuus ammatillisessa koulutuksessa jatkui myös vuonna 2018

07.05.2020

Uusi Tilastokeskuksen julkaisu koulutuksen käyttömenoista kertoo, että ammatillisen koulutuksen käyttömenot nousivat 18 M€ vuodelle 2018 pitkän, koko vuosikymmen jatkuneen laskukauden jälkeen.

Vuosi 2018 oli ammatilliselle koulutukselle uuden lainsäädännön toimeenpanon ensimmäinen toimintavuosi, joten iso osa lisääntyneestä rahoituksesta meni uudistuksen toimeenpanoon. Lisäksi käyttömenojen taustalla on myös tutkintoperusteisen työvoimakoulutuksen siirto TEM:stä OKM:öön. Opiskelijamäärän pysyessä tasaisena voidaan päätellä, että vuosi 2018 ei siis tuonut helpotusta ammatillisen koulutuksen rahoitustilanteeseen – enemmänkin päinvastoin. 

Ammatillisen koulutuksen reaaliset käyttömenot kasvoivat vuosien 2017-18 prosentin. Uudistuneen lainsäädännön toimeenpanokulujen nostamasta rahoitustasosta huolimatta ollaan vielä kaukana 2010-luvun alun huippuvuosista. Opiskelijamäärät eivät ole juurikaan laskeneet vuoden 2013 tasosta, joten koulutuksen järjestäjien menot ovat vain nousseet yleisen kustannustason myötä. Toisaalta luvut kertovat myös ammatillisen koulutuksen tehokkuuden kasvusta. 

Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna ammatillinen koulutus on prosentuaalisesti edelleen suurin menettäjä eri koulutusaloja vertaillessa. Ammatillisen koulutuksen reaaliset käyttömenot ovat laskeneet vuosina 2010-18350 M€ eli 16,3 prosenttia. Esi- ja perusopetuksen menot ovat puolestaan kasvaneet reaalisesti 2010-luvulla. 

- Ammatillinen koulutus on vuosikymmen suurin häviäjä sekä suhteellisesti että absoluuttisesti, kiteyttää AMKEn asiantuntija Saku Lehtinen

Yleisesti koulutuksen rahoitusosuuden lasku bruttokansatuotteesta jatkui edelleen. Vielä vuonna 2013 koulutuksen osauus oli kuusi prosenttia BKT:sta, nykyisin enää 5,1 prosenttia.  

Koronapandemia ja talous  

Vuonna 2020 koronapandemian aiheuttaa valtavia taloudellisten ongelmia. Ratkaisuja etsiessä keskiössä on monella tavalla koulutus. 

- Koulutus mahdollistaa monelle osaamisen päivittämisen ja uranvaihdon työllistävälle alalle, kehittää yritysten liiketoimintaa sekä välittömien toimenpiteiden lisäksi ylläpitää jatkuvuutta tuottamalla osaavaa työvoimaa, innovaatioita ja uusia yrittäjiä, summaa Lehtinen. 

Tilastokeskus: Koulutuksen käyttömenot ovat vähentyneet reaalisesti vuoden 2010 jälkeen