Mukaan AMKEn verkostoihin

06.02.2020

Verkostot ovat tärkeä osa Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEn toimintaa. Ne tarjoavat ammatillisen koulutuksen järjestäjille mahdollisuuksia hyvien käytäntöjen jakamiseen, yhdessä oppimiseen ja yhteisten ratkaisujen kehittämiseen. Jäseniä AMKEn 11 verkostossa on lähes 400.

AMKE toteutti palautekyselyn verkostojen ja niiden työryhmien jäsenille joulukuussa 2019. 

Vastaajista 93 prosenttia oli erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä edustamansa verkoston toimintaan, kertoo johtava asiantuntija Satu Ågren AMKEsta. 

Kyselyssä verkostojen ja niiden työryhmien jäseniä pyydettiin ilmoittamaan, mitä he pitivät verkoston keskeisimpänä tehtävänä. Kaikkein keskeisimpänä jäsenet pitivät kokemusten ja tiedon jakamista. Tätä mieltä oli 48 prosenttia kyselyyn vastanneista. Vastaajista 16 prosenttia nosti kollegiaalisen tuen ja 13 prosenttia AMKEn edunvalvonnan tuen verkoston tärkeimmäksi tehtäväksi. 

‒Tulevalla kaudella haluamme erityisesti vahvistaa verkostojen roolia AMKEn vaikuttamistyön tukena, sanoo Ågren.

Jäsenhaku verkostoihin 23.2. saakka

AMKE on avannut jäsenilleen haun verkostoihin ja niiden työryhmiin uudeksi toimikaudeksi 1.3.2020–31.12.2022. Koulutuksen järjestäjät voivat toimittaa jäsenesityksensä verkostoihin sähköisellä hakulomakkeella 23.2. mennessä. 

Verkostoon voi kuulua useampi saman koulutuksen järjestäjän edustaja. Verkostoille järjestetään muun muassa tapahtumia ja webinaareja sekä tiedotetaan ajankohtaisista asioista. AMKEn hallituksen nimeämä työryhmä koordinoi verkoston toimintaa ja se kokoontuu säännöllisesti. Kokoukset järjestään pääsääntöisesti verkossa.

AMKEn verkostot kokoavat jäseniä monipuolisten teemojen ympärille:
•    asianhallintoverkosto 
•    koulutuksen digitalisaatio verkosto 
•    henkilöstön johtamisen ja henkilöstön kehittämisen verkosto 
•    kansainvälisen toiminnan työryhmä 
•    koulutuksen johtamisen verkosto 
•    liiketoimintaverkosto
•    ravintolapalveluverkosto 
•    tietosuojavastaavien verkosto
•    työelämäkumppanuuksien verkosto 
•    TURVIS-verkosto 
•    viestintäverkosto

Liiketoimintaverkosto, viestintäverkosto sekä työelämäkumppanuuksien verkosto eivät ole mukana nyt avoinna olevassa verkostohaussa.

- Tämä johtuu siitä, että nämä kolme verkostoa on perustettu alle kaksi vuotta sitten ja niiden toiminta päässyt vasta vauhtiin, selventää Ågren.


Lisätiedot: satu.agren(at)amke.fi