MTK palkitsee ansioituneita työssäoppimispaikkoja

21.04.2016

Jo perinteen mukaisesti Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK palkitsee yhteistyössä alan ammattiopistojen kanssa niitä maaseutuyrityksiä, jotka ovat esimerkillään opettaneet ja ohjanneet maatalousalan ammattiopistoissa opiskelevia nuoria omissa yrityksissään.

Työssäoppiminen on keskeinen osa ammattiin kouluttautumista. Työssäoppimispaikkoina toimivat pääasiassa maaseutuyritykset, esimerkiksi maatilat, konekorjaamot tai urakointiyritykset riippuen siitä, mihin maaseudun ammattiin tai tuotantosuuntaan opiskelija haluaa erikoistua.

Työssäoppimisen merkitys korostuu entisestään lähitulevaisuudessa, kun sen määrää halutaan lisätä opiskelun aikana. Parhaillaan suunnitellussa uudistuksessa työpaikoilla tullaan osoittamaan kaikki se ammattitaito, mitä tutkinnon perusteissa vaaditaan.

Nuori aikuinen tarvitsee ohjausta ja rohkaisua tullessaan harjaantumaan tulevaan ammattiin. Maaseutuyrittäjän ammatti on nykyään laaja-alainen ja vaativa, niinpä nuoren on saatava tilaisuus osallistua mahdollisimman monipuolisesti erilaisiin työtehtäviin.

Parhaimmillaan työpaikkaohjaaja on kannustava, kärsivällinen ja positiivisessa hengessä nuoren kasvua tukeva. Avoin ja rehti ilmapiiri rakentaa luottamukselliset suhteet. Työpaikkaohjaaja on myös alansa rautainen ammattilainen, kokenut, mutta halukas kehittymään ammatissaan edelleen.

Palkittavat vuonna 2016

Mykkälän tila, Tornio
Lahtelan tila, Karttula
Roikolan tila, Saarijärvi
Uusitalon tila, Haapavesi
Mikkolan tila, Salo/ Halikko
Bisan tila, Vantaa
Ratsastuskoulu Kartanon Talli Oy, Hämeenkyrö
Lapaton tila, Savitaipale
Ruoholan tila, Rauma
Mansikka-ahon maitotila, Joensuu
Takalan Talli, Veteli    
Koskenvarren Highlander, Alajärvi
Aulangon Ratsastuskoulu,Hämeenlinna