Maahanmuuttajien koulutuksen rahoitus jäi auki

06.04.2016

Maahanmuuttajien ja oleskeluluvan saavien turvapaikanhakijoiden kouluttamiseen ei löytynyt rahoitusta kehysriihessä, kritisoi toimitusjohtaja Petri Lempinen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:stä.

Maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kouluttaminen on jo nyt käytännössä ammatillisen koulutuksen tehtävä, mutta se ei onnistu suomalaisilta opiskelijoilta leikkaamalla.

AMKE muistuttaa, että kehysriihen päätökset eivät vaikuta jo päätettyihin ammatillisen koulutuksen leikkauksiin, joita ovat tehneet Kataisen, Stubbin ja nyt Sipilän hallitukset.

Ammatillisesta koulutuksesta on katoamassa jo 500 työpaikkaa tänä vuonna päättyneiden yt-neuvotteluiden tuloksena.

”Säästö koulutuksesta” tarkoittaa suoria lisäkustannuksia työttömyyden hoitoon, Lempinen muistuttaa

Myönteisintä oli opiskelijoiden sosiaaliturvaan liittyvät päätökset. Päätökset siirtää opiskelijat yleisen asumistuen piiriin sekä irrottaa itsenäisesti asuvien 18- ja 19-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden opintoraha heidän vanhempiensa tulosta olivat myös askel oikeaan suuntaan.