Lisää tietoa AMKEn uusituilta sivuilta!

23.03.2015

Olemme uudistaneet AMKEn nettisivuja tarkoituksenamme lisätä käyttäjäystävällisyyttä ja mobiilikäyttöä. Nyt sivut pitäisi näkyä paremmin ja monipuolisemmin, olitpa sitten työpaikallasi koneella tai matkalla surffailemassa tablettisi tai älypuhelimesi kanssa. Sivustolle on myös otettu uusia ominaisuuksia kuten blogi, pikkuisen uutta visuaalisuutta ja lisätty uutisten määrää.

Sivuston tavoitteena on palvella entistä paremmin jäsenistön ja sidosryhmien tarpeita. Mielipiteesi on meille tuiki tärkeä, joten klikkaathan itsesi sivuillemme ja annat palautetta.

Nettisivut kokoavat perusmateriaalin sekä tuovat esiin tarinoita ja tunnelmia

Pitkään ilmassa olleelle nettisivu-uudistukselle antoi alkusysäyksen nyttemmin perhelomalla oleva viestintäkoordinaattori Hanna-Mari Bennick. AMKEn nettisivu-uudistuksen vetäjänä toimi kehittämispäällikkö Helena Miettinen. Työryhmässä toimivat erityisesti projektikoordinaattori Ada Schwanck ja johdon assistentti Meri Hjort. Toimitusjohtajat Petri Lempinen ja Tellervo Tarko sekä muu AMKEn väki kantoi niin ikään kortensa kokoon nettitekstien suhteen. Ja muutama asiantuntija ja asiakaskommenttikin saatiin jo lennossa.  

Yhteistyöllä ja kompromissein aikaansaatua sivustoa halutaan nyt edelleen kehittää AMKEn jäsenistön ja sidosryhmien kanssa. Mikäs sen parempaa onkaan, kuin saada tehdä yhteistyötä mukavan ja tärkeän asian eteen, huikkaa Helena Miettinen.

Kehitämme sivustoa edelleen ja otamme toiveenne siinä huomioon

Nettisivut sisältävät tietoa tapahtumista, ammatillisesta koulutuksesta ja koulutuksen järjestäjistä sekä AMKEn toiminasta. Toimintaympäristö muuttuu kuitenkin jatkuvasti, siksi myös sivuston on elettävä mukana muuttuvassa toiminnassa ja työnteon arjessa.

  • Miten onnistuimme?
  • Mitä jäit kaipaamaan?
  • Miten ja millaista tietoa toivoisit jatkossa AMKEn sivuille saataville?

 

Navigoi itsesi www.amke.fi ja vastaa kyselyyn.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvomme ilmaisen osallistumisen OKM & AMKE -seminaariin 17.–18.11.2015.

Lisätietoja sivustouudistuksesta: kehittämispäällikkö Helena Miettinen, helena.miettinen@amke.fi,

0400 241 753.