Leikkaukset johtavat henkilöstön vähennyksiin

05.06.2017

  • Ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkaukset vuonna 2017 ovat 220 miljoonaa euroa.
  • Vuoden 2016 alusta 46 AMKEn jäsenorganisaatiota on käynyt yt-neuvotteluja henkilöstön vähentämiseksi.
  • yli 800 työpaikkaa katoaa leikkausten vuoksi yt-neuvotteluiden tuloksena.

Ammatillisen koulutuksen säästöpaineista johtuvat yt-neuvottelu-uutiset ovat olleet viime aikoina ikävän tavallista luettavaa. Tuoreimmat yt-uutiset kantautuivat Kainuusta, Pirkanmaalta ja Satakunnasta.

Kainuun ammattiopistossa 34 henkilön vähennykset

Kainuun ammattiopisto harkitsee yt-neuvotteluiden jälkeen 34 henkilön vähentämistä. Irtisanomisia on odotettavissa 20 henkilön osalta ja 9 vähennetään eläkejärjestelyjen kautta. Lisäksi opistossa neljän henkilön työ on muuttumassa osa-aikaiseksi, eikä viittä määräaikaisuutta täytetä.

Valtionosuudet putoavat viime vuodesta 3,5 miljoonaa euroa. Kajaanin kaupungin koulutus-liikelaitoksen johtaja Anssi Tuomisen mukaan tähän tilanteeseen oltiin jo varauduttu usean vuoden ajan. Valitettavasti sekään ei riittänyt ja nyt haettiin toimenpiteitä 2,3 miljoonan euron kustannusleikkausten osalta. Koska kaikki "helpot" ratkaisut oli jo tehty ilman YT prosessia, joutuu henkilöstö nyt ottamaan kovan iskun vastaan.

Kyllähän tämä on yhteiskunnalta tietynlainen arvovalinta. Eteenpäin on kuitenkin uskallettava katsoa ja tulevan vuosikymmenen menestyksen siemenet kylvetään juuri nyt, vaikka harva sitä tässä tilanteessa näkee ja huomio, toteaa Tuominen.

Saskysta lähtee viisi

Sastamalan koulutuskuntayhtymässä viisi henkilöä irtisanotaan. Lisäksi Sasky lomauttaa ja osa-aikaistaa henkilöstöä.

Ammatillisen koulutuksen yksikköhintojen alentuminen ja kustannusten nousu aiheuttavat Saskylle yhteensä noin 4,2 miljoonan euron tehostamistarpeen, toteaa kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti. 

Talousarviossa 2017 on jo varauduttu yli miljoonan euron alijäämään, jota ei ole mahdollista ylittää. Alijäämä katetaan edellisten vuosien ylijäämää käyttäen.

Sataedussa irtisanottavien määrä ei vielä tiedossa

Myös Sataedussa ollaan päädytty yt-neuvotteluiden aloittamiseen. Alustavan arvion mukaan säästötavoitteen saavuttaminen edellyttää enintään 35 henkilötyövuoden vähentämistä.

Tavoitteeseen pyritään muun muassa lomauttamalla, osa-aikaistamalla ja irtisanomalla. Mahdollisten irtisanottavien määrä selviää vasta yt-neuvottelujen päätyttyä elo-syyskuussa, kerrotaan Sataedun tiedotteessa.