Läpäisyhanke ei saavuttanut asetettuja tavoitteita

07.03.2016

Viisi vuotta kestänyt valtakunnallinen läpäisyohjelma osoitti, että ammatillisten opintojen keskeyttämisiä voidaan vähentää, mutta tavoitellun tason säilyttäminen on hankalaa.

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelmassa oli vuosina 2011–2015 mukana 25 hanketta ja 55 ammatillisen koulutuksen järjestäjää. Neljän vuoden aikana hankkeet saivat valtionavustuksia yhteensä 16 miljoonaa euroa.

Vuodenvaihteessa päättynyt tehostamisohjelma pyrki saamaan 65 % opiskelijoista tutkintoputken läpi tavoiteajassa. Tavoitteena oli pienentää ammatillisen koulutuksen keskeyttämislukuja niin, että pahimmillaan 13 % keskeyttämisluvut saataisiin painettua 7 %:iin. Tavoitteisiin pääsemikseksi opiskelijoiden elämänhallintataitoja kohennettiin ja opetus- ja opiskelijahuoltohenkilöstön moniammatillista yhteistyötä kehitettiin.

Opetushallituksen tilastoseuranta osoittaa, että keskeyttämiset vähenivät ohjelmakauden alkupuolella, mutta kääntyivät myöhemmin jälleen nousuun. Tavoitteeksi asetettua 7 % ei saavutettu, vaan ohjelman päättyessä keskeyttäneitä oli hankeoppilaitoksissa keskimäärin 8,5 %.

Loppuraportin mukaan ohjelman kokonaisvaikutuksista on vaikea sanoa mitään täsmällistä: Enemmistö hanketoimijoille tehtyyn kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että keskeyttämiset vähenivät ja läpäisy parani. Kuitenkin jopa 48 % koki, ettei tilanne ole parantunut heidän oppilaitoksessaan. Seurannat osoittavat, että tietyt keskeyttämisen ja läpäisyn rakenteelliset ongelmat ovat säilyneet lähes ennallaan. Jotkut koulutuksen järjestäjät ovat onnistuneet vähentämään keskeyttämistä systemaattisesti, mutta järjestäjien, koulutusalojen ja tutkintojen väliset erot ovat edelleen suuria.

Läpäisyohjelman organisointiin ja toimivuuteen oltiin silti varsin tyytyväisiä. Yhteistyö ja kokemusten vaihto toisten hankkeiden kanssa edistivät vastaajien mukaan heidän oman projektinsa tavoitteiden saavuttamista.

Hankkeissa opittiin tunnistamaan keskeyttämisvaarassa olevia opiskelijoita, yksilöllistämään heidän tukemistaan, parantamaan opiskelijoiden kiinnittymistä opintoihin ja luomaan joustavampia opintopolkuja. Koulutuksen järjestäjät uskovat, että tulosrahoituksella, tutkintorakenteen uudistuksella ja uusilla yhteistyön muodoilla on positiivinen yhteys läpäisyn paranemiseen.

Julkaisu verkossa
Opetushallituksen uutiseen