Koulutuksen järjestäjistä ja oppilaitoksista sovittava alueittain

06.05.2015

Ammatillinen koulutus elää rakennemuutosta, joka ulottuu koulutuksen käytännön järjestämiseen ja rakenteisiin. Myös tutkintorakennetta on arvioitava ennakkoluulottomasti. Nämä olivat AMKEn viestit maakuntajohtajille.

AMKEn hallituksen puheenjohtaja Marketta Kokkonen ja toimitusjohtaja Petri Lempinen tapasivat tänään maakuntajohtajat. Keskustelussa nousi esiin tarve koulutuksen alueelliseen koordinointiin, nykyistä nopeampi koulutustarpeiden ennakointi sekä ammatillisen koulutuksen ja lukion kokoaminen yhteisiin organisaatioihin.

Maakuntajohtajien ja AMKEn yhteinen näkemys oli, että koulutuksen järjestäjistä ja oppilaitoksista tulee sopia alueittain. Yksi malli ei sovi koko maahan, sanoo Lempinen.

Toimintatavat muuttuvat

AMKEn tekemän kyselyn mukaan puolet koulutuksen järjestäjistä on vähentänyt henkilöstöä. Myös toimitilojen määrä vähenee koko ajan. Oppimisen siirtyminen työpaikoille ja tilojen yhteiskäyttö eri koulutusalojen sekä nuorten aikuisten koulutuksessa vähentävät tilojen tarvetta.

Ammatillinen koulutus Suomessa 2015 - 2019