Koulutuksen järjestäjät tasavertaisesti kasvupalveluihin

16.06.2017

Koulutuspalveluiden tuottajia on kohdeltava tasavertaisesti, kun työvoimakoulutus muuttuu kasvupalveluiksi, muistutetaan AMKEn kasvupalvelulakia koskevassa lausunnossa.

Kilpailuneutraliteettiin kuuluu, että julkis- ja yksityisomisteiset palveluntuottajat kilpailevat samoilla edellytyksillä.

- Jokaisessa maakunnassa toimii ammatillisen koulutuksen järjestäjiä, joilla täytyy olla oikeudellisesta toimintamuodosta riippumatta tasavertainen mahdollisuus tuottaa rekrytointi- ja osaamispalveluja maakunnille, edellyttää AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempinen.

AMKE muistuttaa, että kasvupalveluiden ulkopuolelle jää koko julkinen koulutusjärjestelmä, joka on opiskelijamääriltään huomattavasti nykyistä työvoimakoulutusta suurempi.

Oppilaitokset huolehtivat myös työttömien omahehtoisesta koulutuksesta, joka on jo lähes yhtä mittavaa kuin työvoimakoulutus.

- Omaehtoinen koulutus jää kasvupalvelu-uudistuksessa pimentoon, Lempinen kritisoi.

AMKE tukee työttömien omaehtoisen koulutuksen mahdollistamista nykyistä joustavammin.

Työmarkkinat eivät noudata maakuntarajoja, joten maakuntien osaamispalveluiden tulee olla työnhakijoiden käytössä yli hallinnollisten rajojen, lausunnossa muistutetaan.

Ammatillinen koulutus edistää kotoutumista

Tuoreen Maahanmuuttajat ja työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikuttavuus -tutkimuksen mukaan kotouttamiskoulutus on tehokkainta ja johtaa varmimmin työllistymiseen, silloin, kun se on yhdistetty ammatilliseen koulutukseen ja työhön.

Kotouttamiskoulutuksen, valmistavan koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tulee muodostaa yksilön näkökulmasta saumaton polku.

AMKEn mukaan maahanmuuttajien koulutuspolkuja ei lyhennetä eriyttämällä kotouttamiskoulutus muusta koulutusjärjestelmästä vaan päinvastoin.

Ammatillisen koulutuksen reformiin sisältyy, että vuoden 2018 alusta tutkintoon johtava työvoimakoulutus siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle. TEM valmistelee jäljelle jäävän työvoimakoulutuksen muuttamista kasvupalveluiksi vuoden 2019 alusta.

Oppilaitosten markkinaosuus työvoimakoulutuksesta on ollut suurempi kuin OKM:n hallinnonalalle siirtyvä rahoitus, muistutettiin AMKEn huhtikuussa TEM:lle antamassa lausunnossa.

AMKEn lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle luonnokseen hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista, laiksi alueiden kehittämisen ja kasvupalveluiden rahoittamisesta ja laiksi yksityisistä rekrytointipalveluista sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta sekä luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä