Kotikansainvälistymismahdollisuus - kutsu eurooppalainen vierailija päiväksi oppilaitokseesi!

10.03.2015

Peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten oppilailla ja opettajilla on mahdollisuus kutsua koulunsa vieraaksi eurooppalaisia vaihto-opiskelijoita ja vapaaehtoisia, jotka saapuvat kertomaan kotimaastaan ja kulttuuristaan. Samalla eurooppalaiset vierailijat pääsevät tutustumaan koulujen arkeen.

Näiden kouluvierailuiden myötä suomalaisten oppilaitosten oppilaille tarjoutuu mahdollisuus kansainvälistyä omassa koulussaan. Vierailun sisältöä ei ole rajattua tiukasti ja viime kädessä sekä sen suunnittelu että toteutus jäävät opettajan ja vierailijan keskenään sovittavaksi. Vaihto-opiskelijat ja vapaaehtoiset voivat kouluvierailuillaan osallistua esim.

  • kielten- sekä aineenopetukseen
  • kertoa Erasmus-opiskelustaan opinto-ohjauksen tunnilla
  • toteuttaa kansainvälisyyteen liittyvän projektin yksittäisen luokan kanssa
  • osallistua koulun kv-päivän ohjelmaan.

 

Vierailijat käyvät kouluissa opettajien esittämien toivomusten ja kunkin opiskelijan oman erityisosaamisen mukaan. Esimerkiksi espanjankielisiä opiskelijoita pyritään saamaan vierailulle koululle, jossa opetetaan espanjaa. Englantilainen historianopiskelija voi vierailla lukion historiantunnilla ja maansa keittiön tuntevan italialainen kotitalouden tunnilla.

Erasmus-opiskelijat tekevät EU:n vaihto-ohjelmia tunnetuksi ja rohkaisevat paikallisia oppilaita osallistumaan näihin myöhemmin opinnoissaan. Vierailijat voivat kertoa omasta maastaan ja vaihtokokemuksistaan ja siten lisätä oppilaiden kulttuurintuntemusta. Ulkomaisille opiskelijoille hanke antaa mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja koulumaailmaan. He myös osaltaan antavat eurooppalaiselle yhteisölle elävät kasvot.

Hankkeeseen osallistuminen on kouluille täysin maksutonta. Vaihto-opiskelijoiden ja vapaaehtoisten matkakustannukset korvataan hankkeen puolesta. Tämän lisäksi he saavat osallistumisestaan kiitoksena elokuvaliput. Halutessaan koulut voivat tarjota vierailijalle esimerkiksi lounaan tai avustaa koululle pääsemisessä, jos julkiset kulkuyhteydet ovat heikot.

Ilmoita koulusi mukaan! Ilmoittautumislomakkeen löydät osoitteesta www.erasmuskouluissa.fi

Lisätietoja hankkeesta antaa hankkeen koordinaattori Stefano De Luca: stefano.deluca@eurooppalainensuomi.fi sekä puh. 050 354 1607.

Erasmus kouluissa –hankkeen käytännön toteutuksesta vastaa Eurooppalainen Suomi ry. Erasmus kouluissa –hanke on osa Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMOn laajempaa Koulu Euroopassa – Eurooppa Koulussa –ohjelmaa.