Korkeakouluvalintojen on tunnistettava ammatillinen tutkinto

05.12.2016

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry ja Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry ovat tyrmistyneitä opetus- ja kulttuuriministeriön aikeista lisätä ylioppilastutkinnon painoarvoa korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa.

- Nyt esitetyt toimenpiteet tehtäisiin törkeästi amisten kustannuksella. Ne nopeuttaisivat lukiolaisten siirtymiä korkeakoulutukseen, mutta jättäisivät ammatillisesta koulutuksesta valmistuneet rannalle, toteavat järjestöjen puheenjohtajat Jasmina Khabbal ja Jemi Heinilä.

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistyksen toimitusjohtaja Petri Lempinen yhtyy opiskelijajärjestöjen kritiikkiin.

- Hakijoilla ja heidän perheillään ei saa olla pienintäkään epäilystä mahdollisuudesta jatkaa opintoja korkeakoulussa ammatillisen perustutkinnon jälkeen, Lempinen painottaa.

Jatko-opintokelpoisuus on merkittävä tekijä ammatillisen koulutuksen vetovoimalle ja sen kasvulle viime vuosikymmenellä. On suuri vaara, että ammatillisen koulutuksen suosio kääntyy jyrkkään laskuun jo ensi kevään yhteishaussa.

- Vetovoiman aleneminen näkyisi nopeasti työelämässä, jonne enemmistö ammatillisen perustutkinnon suorittaneista siirtyy, Lempinen toteaa.

Muodollinen jatko-opintokelpoisuus luvataan taata ammatillisen koulutuksen reformissa ja se on sisällä lausunnolla olevassa lakiluonnoksessa ammatillisesta koulutuksesta.

Jatko-opintokelpoisuus ei yksin riitä, AMKEsta muistutetaan. Tarvitaan myös opiskelijavalinta, joka tunnistaa ammatillisen tutkinnon tuottaman osaamisen.

Lukiolaisille helpotuksia, amiksille esteitä

Marraskuussa 2016 julkaistussa OKM:n työryhmän raportissa esitetään ylioppilastutkinnon painoarvon kasvattamista opiskelijavalinnassa. Ylioppilaskokeiden suorittaminen saattaisi olla pakollista myös korkeakouluun hakeutuvalle ammatilliselle opiskelijalle.

SAKKIn ja SAMOKn mukaan esitys lisäisi ammatillisen koulutuksen suorittaneiden opintokuormaa ja toisi mukaan maksulliset ylioppilaskokeet, kun samaan aikaan lukiolaisten tieltä raivataan esteitä.

- Ihan ajatusleikkinä voisi miettiä, että jos samanlainen lisätutkintovaatimus asetettaisiin lukiolaisille, pitäisivätkö he sitä asiallisena? Kyllä ammattikorkeakoulutus hyötyisi myös lukiolaisten laajemmasta käytännön osaamisesta, pohtii SAMOKin puheenjohtaja Jemi Heinilä.

Raportissa esitetyt ratkaisut suosivat työryhmän tehtävänannon mukaisesti lukiokoulutusta ja toteutuessaan parantaisivat jo ennestään korkeakoulutukseen hakeutumisessa lukiolaisia, jotka jo nyt pärjäävät valinnoissa ammatillisen tutkinnon suorittaneita paremmin.

- Olisi ollut toivottavaa, että hakeutumista olisi katsottu kokonaisuutena. Nyt on tarkasteltu ensin lukiolaisten ja sen jälkeen vasta ammatillisen koulutuksen tilannetta. Jos korkeakoulujen opiskelijavalinta räätälöidään ylioppilastutkinnon mukaan ja ammatillisen koulutuksen käyneille ikään kuin vain keksitään jokin erityisjärjestely jälkikäteen niin mielestäni ollaan kaukana tasa-arvoisesta kohtelusta. Pelkona on, että tämä ylioppilastutkinto-raportti toimii amis-raportin pohjana. Meidän amisten aito jatko-opintokelpoisuus vaarantuu mikäli ylioppilaskokeilla on näin ylivoimainen asema, toteaa SAKKIn puheenjohtaja Jasmina Khabbal pettyneenä.

Keskustelusta on unohtunut täysin ylioppilastutkinnon kriittinen tarkastelu. Kun samaan aikaan puhutaan valintakokeiden järjestämisen ongelmista ja kustannuksista, tulisi rehellisyyden nimissä avata myös ylioppilastutkinnon ongelmat ja kustannukset. Kriittisesti tulisi tarkastella myös ammatillisen tutkinnon ongelmia, kuten arvosteluasteikkoa 1-3, joka tekee tutkinnosta vaikeasti hyödynnettävän opiskelijavalinnoissa.

SAKKI ja Suomen Opiskelija-allianssi OSKU ry ovat ammatillisen koulutuksen reformin valmistelun aikana esittäneet palaamista 5-portaiseen arvosteluasteikkoon.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä käynnistyy pian työryhmätyö pohtimaan ammatillisen koulutuksen jatko-opintomahdollisuuksien turvaamista. SAKKI, SAMOK ja AMKE odottavat työryhmältä reiluja ja realistisia esityksiä amiksien jatko-opintomahdollisuuksien turvaamiseksi!

OKM:n työryhmäesitys