Komissio: Oppisopimus on työelämäyhteistyön ydin

09.12.2016

Ammattitaito muokkaa Euroopan tulevaisuuden. Näillä sanoilla Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen avasi eurooppalaisen ammatillisen koulutuksen päätapahtuman torstaina Brysselissä.

Katainen muistutti, että 40 prosentilla yrityksistä on vaikeuksia löytää osaavaa työvoimaa. Digitaitoja vaaditaan jo 90 prosentissa työpaikoista, mutta 40 prosentilla väestöstä nämä taidot ovat heikot.

Katainen haluaisi lisätä ammattiin opiskelevien kansainvälistä vaihtoa.

Erasmus+ ohjelmaan on tulossa oppisopimusopiskelijoille tarkoitettu mahdollisuus yli puolen vuoden vaihtojaksoihin.

Business Forum on Vocational Training keskittyi erityisesti työssäoppimiseen ja oppisopimukseen.

Katainen korosti yritysten ja ammatillisten yhteistyön merkitystä, mikä pitää myös kouluttajat ajan tasalla työelämän muutoksista.

- Yhteistyön yritysten kanssa on oltava tiivistä ja yrityksiä on tuettava, jotta ne voivat sitoutua koulutukseen, kommentoi aikuiskoulutuksen ja työelämäpalvelujen johtaja Rune Nyman Optima koulutuskuntayhtymästä. Kumppanuus on Nymanin mukaan kaiken a ja o.

Yhteistyö yritysten kanssa vaihtelee eri maiden oppilaitosten välillä paljon. Raimo Sivonen Kainuun ammattiopistosta totesi yritysyhteistyön toteutuvat Suomessa hyvin. 

- Suomalaisen on välillä vaikea ymmärtää niitä keskusteluja, missä oppilaitoksilla ei ole käytännössä minkäänlaista yritysrajapintaa. Koulussa seurataan valtakunnan tasoisia opetussuunnitelmia ja piste.

Sivosen mukaan reformin täytäntöönpano tulee edellyttämään entistäkin tiiviimpää kytköstä elinkeinoelämään ja sisäänpääsyä yritysten ja työelämän strategisiksi kumppaneiksi.

Deborah Roseveare OECD:stä analysoi hyvän ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyön koostuvan kolmesta osasta. Työelämä ennakoi osaamistarpeita ja osallistuu tutkintojen ja koulutusohjelmien suunnittelemiseen. Toiseksi laadukasta koulutusta tarjotaan yhteistyöttä työpaikkojen kanssa. Kolmanneksi yhteistyön onnistuminen edellyttää työnantajien tukemista.

- Monessa maassa koulutusta pidetään yhä julkisen sektorin tehtävänä, muistutti työnantajajärjestö BusinessEurope.

PK-sektoria edustava UEAPME korosti, että 99 prosenttia eurooppalaisista yrityksistä on pieniä. Työpaikat ovat syntyneet viime vuosina pääsääntöisesti pienyrityksiin koko maanosassa.

Yhteistyö pk- tai mikroyritysten kanssa on erilaista kuin suuryritysten kanssa.

Euroopan komissio on yhdessä kansainvälisen työjärjestö ILOn kanssa toteuttanut projektin, jolla on kehitetty oppisopimusta Espanjassa, Portugalissa ja Latviassa. Näissä maissa nuorisotyöttömyys on hälyttävän korkea.

Suomi näkyi Business Forumissa vahvasti. Eri työryhmissä suomalaista koulutusta esittelivät Nymanin ja Sivosen lisäksi Annica Isacsson Haaga-Heliasta ja Mika Saarinen CIMOsta.

EU rahoittaa elinikäistä oppimista Euroopan sosiaalirahaston kautta 27 miljardilla eurolla vuosina 2014-2020.