Kiinteistöistä luopuminen helpottuu

27.04.2016

Sipilän hallitus on 14.4. päättänyt luopua valtion korvauksetta luovuttamien oppilaitoskiinteistöjen käyvän arvon palauttamisesta. Edellytyksenä on, että kiinteistöjen myynnistä saatava kauppahinta tai muusta olosuhteiden muutoksesta johtuva omaisuuden käypä arvo käytetään ensisijaisesti ammatillisen koulutuksen kehittämiseen.

Samalla opetus- ja kulttuuriministeriö sitoutuu käsittelemään hakemukset viivytyksettä. Tällä päätöksellä hallitus tukee koulutuksen järjestäjärakenteen uudistamista osana valmisteilla olevaa ammatillisen koulutuksen reformia. 

Hallituksen linjaus on vastaus eduskunnan joulukuussa 2015 vaatimukseen, jonka mukaan hallituksen tuli selvittää pikaisesti mahdollisuus poistaa ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen järjestäjien valtiolta saatujen kiinteistöjen luovutusrajoitukset ja valmistella tarvittavat säädösmuutokset.

Eduskunnan vaade oli vastaus AMKEn, Kuntaliiton ja OAJ:n syksyllä tekemään esitykseen kiinteistöjen arvon takaisinpalautusvelvoitteesta luopumiseen.

AMKE on tyytyväinen hallituksen päätökseen ja odottaa OKM:ltä riittävää henkilöstöresurssia, jotta koulutuksen järjestäjien toimitilaratkaisut eivät viivästy turhaan.

Valtion ammatilliset oppilaitokset kunnallistettiin 1990-luvulla. Tässä yhteydessä valtio korvauksetta luovutti ammatillisten oppilaitosten uusille ylläpitäjille koulutuksessa tarpeelliset kiinteistöt ja irtaimistot sekä maatalousalan oppilaitosten ja koti- ja laitostalousoppilaitosten opetusmaatilat. Luovutetun omaisuuden arvo on arviolta yhteensä noin 1–1,5 miljardia euroa. Omaisuuteen liittyy luovutushetkestä lähtien 30 vuoden ajan palautusvelvollisuus.

Palautusvelvollisuus tulee harkittavaksi omaisuutta toiselle luovutettaessa, käyttötarkoitusta muutettaessa tai toimintaa lopetettaessa. Lisäksi palautusvelvollisuus koskee luovutetun omaisuuden tuhoutumisesta tai vahingoittumisesta saatavia korvauksia.

Valtion korvauksetta luovuttaman omaisuuden luovutussopimuksiin perustuvat luovutusehdot ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että sekä valtioneuvoston raha-asianvaliokunta että opetus- ja kulttuuriministeriö ovat voineet hyväksyä koulutuksen järjestäjien hakemukset luovutetun omaisuuden muutoksista ilman palautusvelvollisuutta valtiolle yhtä tapausta lukuun ottamatta.

Raha-asiainvaliokunnassa koulutuksen järjestäjien hakemuksista päättävät pääministeri Sipilä, ulkoministeri Soini ja valtiovarainministeri Stubb.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt luovutetun omaisuuden myyntitulot käytettäväksi tai käyvän arvon siirrettäväksi alkuperäisen tarkoituksen mukaisiin investointeihin entisin ehdoin. Ministeriö on hyväksynyt myös luovutetun omaisuuden siirtoja entisin ehdoin kiinteistöosakeyhtiöille, jotka vuokraavat tiloja koulutuskäyttöön. Tällöin valtion luovuttaman omaisuuden käypää arvoa ei ole hyväksytty sisällytettävän pääomavuokriin. Poikkeustapauksissa omaisuuden käypä arvo on hyväksytty siirrettäväksi muuta valtionosuuskäyttöä palveleviin rakennushankkeisiin, jos tarvetta alkuperäistä käyttötarkoitusta vastaavaa koulutusta palvelevalle käytölle ei ole ollut.

Omaisuuden käypä arvo on määrätty palautettavaksi vain yhdessä tapauksessa, jossa koulutuksen järjestäjän toiminta päättyi eikä kiinteistölle ollut osoitettavissa muuta valtionosuuskäyttöä.