Kevätjuhlia ei ole peruttu - tervetuloa kuokkimaan!

26.05.2020

Uusi ammatti, valkolakki, päättötodistus tai koulutuksen päättyminen on hyvä syy näyttävään juhlaan. Poikkeusaikana tarvitaan poikkeuksellisia järjestelyjä, eikä lukukauden päättymistä ja ammattilaisten julistamista haluta sivuuttaa ilman huomiota ja juhlallisuuksia.   

Virtuaalista juhlahumua  

Ammatillisissa oppilaitoksissa pidettävien etävalmistujaisten järjestelyt ovat viimeistelyä vaille valmiita. Juhlia järjestetään striiminä, suurin osa perjantaina 29.5. ja tallenteet ovat kaikkien katsottavissa myös juhlien jälkeen. 

”Susta tulee jotakin suurta, muiden puheet ei sitä muuta. Kevyesti kurkota tähtiin, älä pidä piilossa sun liekkii…" 

Savon ammattiopistossa virtuaalijuhlan teemana on "Kurkota tähtiin" Jukka Pojan biisin mukaan. Kevään 2020 valmistujaiset on yhdessä tehty ja esimerkiksi musiikissaesiintyvät oman talon tähdet. Juhla järjestetään perjantaina 29.5. kello 13. 

Omnian Virtuaalinen Kevätjuhla järjestetään perjantaina 29.5. kello 17–18. Juhlassa kuullaan tutkinnon suorittaneiden opinnoista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Tervehdyksen tilaisuuteen tuovat yhteistyökumppanit ja musiikista vastaa Omnian opiskelijat. 

- Haluamme Kevätjuhlasta juhlavan, mutta samalla rennon juhlan, jossa julistamme ylioppilaat ja ammattilaiset sekä kiitämme kuluneesta, hyvinkin poikkeuksellisesta keväästä opiskelijoitamme, henkilöstöämme ja sidosryhmiämme, kertoo AMKEn viestintäverkoston puheenjohtajanakin toimiva Omnian viestintäjohtaja Päivi Korhonen

Saimaan ammattiopisto Sampon kevään valmistujaisjuhlien tähtenä loistaa Anna Abreu


Saimaan ammattiopisto Samposta valmistuvia juhlitaan ABREUn striimattavalla konsertilla

- Konserttistriimi on hieno, ja poikkeusajassa kiinni oleva tapa juhlia valmistuvia. Samalla voimme tukea kulttuurialaa ja tarjota ihmisille iloa ABREUn konsertin kautta kun isot tapahtumat on peruttu, rehtori Antti Lehmusvaara kertoo. 

ABREUn valmistujaislivekonsertti lähetetään Kulttuuritila Nuijamiehestä perjantaina 5. kesäkuuta kello 19.

Yrkesakademin i Österbotten juhlii virtuaalisella valmistujaisjuhlalla 29.5. klo 14 alkaen. Ohjelmassa on muun muassa rehtorin tervehdys, musiikkia ja yllätysvieraita. 

- Eftersom dimissionen är en film som publiceras på Youtube kan studerande och deras familj själva välja när de ser filmen och kan därför också kombinera den med firandet i hemmet. Vi ser det som mycket viktigt att uppmärksamgöra de som erhåller sin examen detta år, trots undantagstillstånd i landet har de lyckats nå sin examen, säger direktör Ulrica Karp

Myös Sedun etävalmistumisjuhlan ensiesitys on perjantaina 29.5. klo 18, jonka jälkeen juhla on katsottavissa tallenteena Sedun YouTube-kanavalla.  

- Valmistujaisjuhla on tärkeä ihan kaikille, mutta erityisesti nuorille, jotka tekevät ensimmäisen tutkintonsa, sanoo Sedun vararehtori Pasi Artikainen

Sedussa on myös kysytty opiskelijoilta haluavatko he etävalmistujaisten lisäksi perinteisen juhlan elokuussa. Artikainen kertoo vastauksen olleen hyvin yksiselitteinen: Kyllä! Sedussa juhlitaan siis elokuun lopussa ihan livenäkin.  

Ekamin valmistujaisjuhlan ohjelmaan kuuluu juhlapuheita, opiskelijoiden tervehdyksiä ja musiikkia. Juhlaa vietetään virtuaalisesti perjantaina 29.5. klo 10 ja tallenne on katsottavissa Ekamin YouTube-kanavalta. Myös näihin juhliin ovat tervetulleita kaikki:

- Järjestä oma kotikatsomo ja katso juhlan striimaus miltä tahansa laitteelta! kuuluu avoin kutsu.

Koko Suomen yhteinen kevätjuhla 

Jos oppilaitoksessa ei olla suunniteltu omaa valmistujaistilaisuutta, ei ole kuitenkaan syytä huoleen. Lasten ja nuorten säätiön järjestämä Koko Suomen yhteinen kevätjuhla lähetetään suorana 29.5. klo 12–14 HS Lasten uutisten lähetyksenä Helsingin Sanomien verkkosivuilla, Ruutu videopalvelussa ja Ilta-Sanomien verkkopalvelussa.  

Juhlien teemana on unelmat ja tulevaisuususko. Esiintyjinä nähdään muun muassa Seksikäs-Suklaa & Dosdela, Jannika B, Cledos ja joukko nuoria. Juhlan juontavat näyttelijät Krista Kosonen ja Christoffer Strandberg.  

Toivotamme kaikille jäsenillemme hyvää juhlamieltä ja oikein onnistuneita valmistujaisjuhlia!