Johtoryhmä nuorisotakuu -kärkihankkeelle

27.05.2016

Hallituksen Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan -kärkihankkeelle on asetettu johtoryhmä kartoittamaan uusia toimintatapoja nuorisotakuun toteuttamiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen, oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin ja perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan yhteisen kärkihankkeen tavoitteena on tukea nuorten elämänhallintaa, opintopolkujen rakentumista ja työllistymistä, kerrotaan työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa 27.5.

Johtoryhmän tehtävänä on arvioida nuorisotakuun aikana jo toteutettuja toimenpiteitä ja niiden vaikuttavuutta sekä luoda järjestelmä parhaiden käytäntöjen tunnistamiseksi ja levittämiseksi valtakunnallisesti. Tehtävänä on myös kartoittaa merkittävimmät esteet koulutuspaikkojen löytymiselle ja koulutukseen hakeutumiselle sekä laatia suunnitelma esteiden poistamiseksi. Lisäksi 7-9-luokkalaisten joustavan perusopetuksen mukaista toimintaa kehitetään. 

Lisäksi johtoryhmän työnä on tunnistaa parhaat käytännöt ja luoda valtakunnallinen konsepti työnetsijätoiminnan kehittämiseksi sekä hakea yhdessä työmarkkinaosapuolten ja yritysten kanssa keinoja tehdä palkkatuesta ja Sanssi - kortista kannattavampi ja houkuttelevampi järjestelmä. Tavoitteena on myös tunnistaa nuorten työllistymisen esteet ja laatia suunnitelma niiden poistamiseksi yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa. 

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan nuorisotakuun toteuttamiseksi koulutuspolkuja on uudistettava joustavammiksi ja yksilöllisemmiksi, jotta jokaiselle nuorelle löytyy mielekäs koulutus- tai työpaikka. 

-  Ympäri Suomea nuorten tarvitsemia palveluita kootaan yhdelle luukulle Ohjaamoihin, jotta kaikki tarvittava apu ja tuki on saatavilla mahdollisimman helposti. Jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle taataan paikka joko lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa, työpajassa tai kansanopistossa.

Grahn-Laasosen mukaan ammatillisen koulutuksen reformissa opintopolkuja rakennetaan lisäksi joustavimmiksi ja työpaikoilla tapahtuvaa oppimista lisätään.

Tämä tuo uusi mahdollisuuksia niille nuorille, joille teoriapainotteinen oppiminen ei sovi. Uutena joustavana polkuna ammatin suorittamiseen otamme käyttöön koulutussopimusmallin, joka tukee erityisesti nuorten työllistymistä ja tutkinnon suorittamista

Työ- ja elinkeinotoimistot tarjoavat jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja 25–2 9-vuotiaalle 12 kuukauden sisällä valmistuneelle työ-, kokeilu- opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikan viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi rekisteröitymisestä.

- Olemme perustaneet nuorten erityiskysymyksiin erikoistuneita Ohjaamo-palvelupisteitä lähes 40 paikkakunnalle, ministeri Jari Lindström sanoo. 

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula painottaa kaikkien nuorten tukemisen tärkeyttä. Hänen mukaansa haasteena on tavoittaa myös elämän kolhimat nuoret ja madaltaa kynnystä tulla tuen piiriin.

- Tavoite on, että myös vaikeassa elämäntilanteessa olevat löytävät tarjolla olevan tuen ja näkevät sen mielekkäänä ja sitoutumisen arvoisina. Tässä tarvitaan mm. nuoriso- ja sosiaalityön vahvaa yhteistyötä sekä uudenlaista tekemistä yhdessä kolmannen sektorin kanssa.

Aiemmin tukea hyödyntäneet nuoret voivat toimia tukihenkilöinä matkalla kohti koulutusta ja työtä. Nuorten palvelujen kokonaisuutta kehitetään yhteistyössä Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman ja muiden kärkihankkeiden kanssa.

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote