Heikki Helve on vuoden 2020 Ammattikoulutuksen johtaja

01.10.2020

Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat  SAJO ry on valinnut vuoden 2020 Ammattikoulutuksen johtajaksi kuntayhtymän johtaja Heikki Helveen Savon koulutuskuntayhtymästä.

- Heikki Helve on helposti lähestyttävä ja avoimesti viestivä johtaja. Hän keskustelee sujuvasti niin henkilöstön, yritysten johdon, omistajakuntien kuin poliittisen päättäjienkin kanssa sekä on tuonut rohkeasti asioita esille myös mediassa, perustelee SAJO ry valintaansa.

Johtaja Heikki Helve otti suuren vastuun 1.10.2019 tapahtuneen Kuopion kouluturman käsittelyn johtamisesta. Vuoden aikana hän on toiminut aktiivisesti kriisityöskentelyssä sekä vastannut tiedotuksesta. Helve on myös jakanut kriisityön kokemuksiaan ja kertynyttä osaamistaan valtakunnallisesti ammatillisen koulutuksen johdolle ja henkilöstölle. 

Hopeinen ansiomerkki Raimo Alarovalle

SAJOn hopeinen ansiomerkki jaettiin pitkäaikaiselle ja ansioituneelle ammatillisen koulutuksen toimijalle ja kehittäjälle kuntayhtymän johtaja, rehtori Raimo Alarovalle Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymästä.

-  Alarovan koulutus- ja työura on hieno esimerkki siitä, miten hyvin Suomen ammatillisen koulutuksen jatko-opintoväylä ja jatkuva oppiminen toimii, todetaan SAJOn tiedotteessa.

Lue myös:

Blogissa Heikki Helve: Ensimmäinen vuosi

Raimo Alarova Väylät auki sarjassa Miten minusta tuli minä? 

Yhteystiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi